Kuntien joukkovelkakirjavakuutus suojaa sijoittajia, jotka ovat ostaneet valtion, kaupungin ja valtion virastojen liikkeeseen laskemia kunnallisia joukkovelkakirjalainoja. Joukkovelkakirjat ovat velkainstrumentteja, joita myydään erilaisten julkisten hankkeiden rahoittamiseen tarvittavan pääoman hankkimiseksi, mukaan lukien infrastruktuuri, koulut ja asuntorakentaminen. Monet kuntien joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijat käyttävät myös monia rahoittamiaan hankkeita luodakseen tulovirtoja. Liikkeeseenlaskijat ostavat kuntien joukkovelkakirjavakuutuksia nostaakseen joukkovelkakirjojen luokitusta ja tehdäkseen niistä houkuttelevampia sijoittajille.
MGIC Investment Corporation perusti ensimmäisen kunnallisen joukkovelkakirjavakuutusyhtiön Yhdysvalloissa vuonna 1971. Siihen asti valtionlainojen tarjoukset olivat harvoin vakuutettuja. Vuonna 1975 New Yorkin lähellä konkurssissa monet Wall Streetin sijoittajat olivat huolissaan siitä, mitä seurauksia kaupunki laiminlyö velkakirjojensa maksamisessa. Kun suuri Tyynenmeren luoteis -sähköyhtiö, Washington Public Power Supply, ei pystynyt suorittamaan maksujaan 2 miljardin dollarin arvosta maksamattomia joukkovelkakirjalainoja vuonna 1983, paine vakuutettujen kunnallisten joukkovelkakirjalainojen rakentamiseen alkoi kasvaa. Nämä tapaukset korostivat kuntien joukkovelkakirjoihin sijoittamisen lisääntynyttä haavoittuvuutta.
Kansainvälisesti kuntalainamarkkinat eivät ole kehittyneet kuten Yhdysvalloissa. Vaikka Kanada on toiseksi suurin kuntien joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskija Yhdysvaltojen ulkopuolella, kunnallisten joukkovelkakirjavakuutusten rooli on pienempi, koska kuntien liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat ovat Kanadan kunnallisten rahoitusyhtiöiden takaamia. Viimeisten vuosikymmenien aikana Euroopan kunnallisten joukkovelkakirjalainojen markkinat ovat kasvaneet. Muutamat suuremmista amerikkalaisista kunnallisvakuutusyhtiöistä ovat jopa avanneet kansainvälisiä toimipaikkoja tai perustaneet yhteisyrityksiä vakuuttaakseen ongelmat. Suurin osa infrastruktuuri- ja muista julkisten töiden hankkeista rahoitetaan kuitenkin edelleen pääasiassa kuntien rahoitukseen erikoistuneista pankeista.
Valtion ja virastojen liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjoja on pohjimmiltaan kahdenlaisia: yleisten velvoitteiden joukkovelkakirjalainoja ja tulolainoja. Yleisvelvoitelainat maksetaan yleensä takaisin tuloista ja veroista. Varoja ei käytetä yleisten velkakirjojen vakuudeksi. Tulovelkakirjoista maksettavat pääoma- ja korkomaksut maksetaan saamisista, jotka hankkeesta rahoitetaan joukkovelkakirjalainalla, kuten tietullit ja urheilustadionit.
Liikkeeseenlaskijat ostavat joukkovelkakirjavakuutuksia nostaakseen kuntien joukkovelkakirjalainojen luottoluokituksen kolminkertaiseksi A. Liikkeeseenlaskijan luottoluokitus ei ole pahin tekijä kuntalainojen luokittelussa. Joukkolainojen vakuutuksenantajien saama hyöty on alhaisempi korko, jota he yleensä maksavat joukkovelkakirjojen ostajille. Yleensä sijoittajat hyväksyvät alhaisemman tuoton sijoituspääomastaan vastineeksi taatusta koronmaksusta. Ostajat pitävät myös parempana kunnan joukkovelkakirjavakuutuksen tarjoamaa pääoman turvallisuutta.
Jos joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskija laiminlyö maksut, vakuutuksen antanut vakuutusyhtiö maksaa korot erääntyneenä. Lupauksen mukaan pääoma maksetaan joukkovelkakirjan eräpäivänä. Jos kunnalliset joukkovelkakirjat sisältyvät sijoitusrahastoon, vakuutus on hyvä joukkovelkakirjojen tai luottamuksen voimassaolon ajan. Kuntien joukkovelkakirjarahastoilla voi olla myös joukkovelkakirjavakuutus. Yleensä kuntien velkakirjoilla on oltava vähintään BBB -luokitus, jotta he voivat saada kunnallisen joukkovelkakirjavakuutuksen.
Vakuutusyhtiöt vakuuttavat vain yrityksiä, joilla on vahva sijoitusluokitus. Useimmilla kunnallisilla joukkovelkakirjavakuutusyhtiöillä on joukko kunnallisia joukkovelkakirja -asiantuntijoita, mukaan lukien luottoanalyytikko, asianajajat ja kunnallisten joukkovelkakirjalainojen ammattilaiset. Nämä ihmiset ovat hyvin koulutettuja kaikilta osin arvioimaan joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijoiden vakautta ja luottokelpoisuutta. Alueita, joita yleensä analysoidaan, ovat tulot, menot ja alueellisen talouden tila. Asiantuntijat voivat myös ottaa huomioon veropohjan sekä liikkeeseenlaskijan taloudellisen kokonaisvahvuuden.