Kuoleman ajaminen on psykoanalyytikon Sigmund Freudin kehittämä käsite, joka on vastuussa elävien olentojen ilmeisestä halusta palata elottomaan tilaan. Freud kehitti tämän teorian vastakohtana “elämän vaistolle”, joka on vastuussa luonnollisesta halusta itsesuojeluun, miellyttäviin kokemuksiin ja lisääntymiseen. Tämä on kuitenkin hieman kiistanalainen käsite, koska siinä oletetaan, että ihmisillä on luonnollinen halu, joka on itsetuhoinen ja vastustaa elintasoa. Freud kehitti kuolemantapauksen selitykseksi käyttäytymisestään, jonka hän näki toistavan vahingollisia tai traumaattisia tekoja luonnollisesta elämän- ja itsesuojeluvaistosta huolimatta.
Sitä kutsutaan myös nimellä Thanatos, kreikan mytologian hahmon nimi, joka liittyy kuolemaan ja kuolevaan. Kuolema -ajatuksen perusajatus on, että on olemassa vastakkaisia voimia, jotka ovat osa ihmisen luonnetta. Yksi näistä kahdesta voimasta on elämänvaisto, joka on vastuussa ihmisten haluamisesta elää ja lisääntyä, ja muuten ajaa seksuaalisia haluja ja haluja. Tämän vastakohta on kuoleman ajaminen, joka on tuhoava pakko, joka ilmenee usein vihan, aggression ja itseä tai muita kohtaan kohdistuvan väkivallan kautta.
Jopa Freudin psykologian lähestymistavan seuraajien keskuudessa käydään paljon keskustelua kuolemantapauksesta ja sen vaikutuksesta ihmiskuntaan. Kiista syntyy ajatuksesta, että se on ihmisen ajattelun ja tietoisuuden luonnollinen osa ja että tuhoisat ajatukset ja asenteet olisivat siksi myös luonnollisia. Jotkut psykologiset tutkijat ja ammattilaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että kuolemantapaus on järkevä ja näkevät sen tuen ihmisen käyttäytymisessä. Masennus voi liittyä tähän ajatukseen, koska sitä voidaan pitää vihan ja tuhon ilmaisuna sisäänpäin kääntyneenä eikä sen tuntevan ihmisen ulkopuolella.
Freud kehitti ajatuksen kuolemantapauksesta kohti myöhempiä vuosiaan työskennellessään psykoanalyysissä, kun hän yritti selittää havaitsemansa käyttäytymisen. Hän näki, että ihmiset näyttivät usein elävän uudelleen tai luovan traumaattisia ja kauheita kokemuksia nykyisyydessä sen sijaan, että yrittäisivät pitää ne menneisyydessä. Ajan myötä tämä käyttäytyminen osoitti Freudille, että ihmisillä on luonnollinen taipumus toistaa tiettyjä toimia, jotka ovat tuhoisia ja lopulta näyttävät toimivan hyödyllisempää elämän vaistoa vastaan. Tämä käyttäytyminen oli perusta kuolemantapaukselle, jonka hän katsoi regressiiviseksi voimaksi ihmisten elämässä ja joka vei heidät taaksepäin kohti aiempaa elottoman tilan sijasta eteenpäin elämään ja nautintoon.