Kuvat ovat kirjoitustekniikka, joka käyttää kuvaavaa kieltä lukijan aistien harjoittamiseen. Yleisin on visuaalinen. Hyvä kuvaus voi käyttää värin, valon ja tekstuurin sanoja luodakseen mielikuvan lukijaan. Taitavat kirjoittajat voivat saavuttaa saman vaikutuksen millä tahansa ihmisen aistilla ja saada aikaan sekä fyysisiä että emotionaalisia reaktioita hyvin valittuihin sanoihin. Tavoitteena on hyödyntää ihmisten yleismaailmallisia kokemuksia ja palauttaa ne mieleen lukijan mielessä ja upottaa hänet kirjoitetun sanan luomaan illuusioiseen maailmaan.
Tätä kuvaavaa kieltä käytetään lukijan viiden ihmisen aistin aktivoimiseen: näkö, kuulo, haju, maku ja kosketus. Lause, joka voi antaa lukijalle tunteen, voi olla seuraava: ”Muutamassa sekunnissa hänen vaatteensa liitettiin kostealle iholle.” Tällä kirjoitustekniikalla voidaan kohdistaa myös muita vähemmän tavanomaisia ”aisteja” ja emotionaalisia tiloja. Termiä kinesteettiset kuvat on käytetty laajasti sisältämään kuvauksia, jotka herättävät liikettä, tilaa, lämpötilaa ja muita fyysisiä aisteja. Orgaaniset kuvat ovat toinen kattava termi, jota käytetään olemuksen tunteisiin, kuten väsymykseen, pahoinvointiin ja nälkään.
Kuvien käytöllä on monia tarkoituksia sen lisäksi, että ne aiheuttavat fyysisen reaktion lukijassa. Jos lukijalla on myös aiempaa henkilökohtaista kokemusta kuvauksesta, se voi myös muistaa siihen liittyvät tunteet. Tehokkaat kuvaukset luovat ympäristön tai olosuhteen, ympäristön tai tunnelman. Taitavat kirjoittajat tai ne, joilla on poikkeuksellinen tekniikan taito, voivat tuoda kuvaukseen syvyyttä ja lisämerkintöjä, jotka voivat olla jopa lukijan tietoisia.
Runous on kirjallisuuden laji, joka perustuu vahvasti kuviin. Runoilijan on muodostettava emotionaalinen yhteys lukijoihin minimaalisilla sanoilla. Usein on sanottu, että haju voi laukaista menneitä muistoja ja niiden emotionaalisen kontekstin. Hyvä runoilija saattaa pystyä kuvailemaan hajua niin vakuuttavasti, että lukijan aivot huijataan ajattelemaan, että haju on todellinen, herättäen syvästi istuvia alkutunteita. Olipa kyseessä runous tai proosa, tämän kirjallisen tekniikan tehokas käyttö edellyttää tarkkaavaista luontoa ja ihmisten käyttäytymistä.
Kuvaan liittyvät ilmaisut liittyvät läheisesti kuviin. Niitä ovat vertaukset, vertaukset, viittaukset, personointi ja paljon muuta. Vertailussa käytetään tyypillisesti sanoja “kuten” tai “as” muodostaakseen analogian kahden eri idean tai asian välillä, koska niillä on yksi yhteinen ominaisuus tai ulottuvuus. ”Veljeni petollinen hymy oli kuin nälkäinen hai”, on esimerkki. Metafora on suorempi eikä yleensä käytä tällaisia avoimia vertaussanoja. “Hänen hymynsä oli houkutteleva syötti näkymättömien matkalankojen kanssa.”
Kuvat ovat yleensä kirjaimellinen kuvaus. Kuvalliset ilmaisut eivät yleensä ole koskaan kirjaimellisia. Yksi tapa personoinniksi kutsutun tekniikan käyttöön ottamiseksi on antaa esineelle inhimillisiä piirteitä, kuten “Museo puhui muinaisen aikakauden tapahtumista ja etenemisestä”. Viittaus on myös tehokas kirjallinen tekniikka, mutta se edellyttää usein lukijan kollektiivista tietoa. Kuvaileva vertailu “Kolmannen luokan luokani oli mongolilauma museossa” on tehokas vain, jos lukijalla on jonkinlainen mielikuvitus siitä, miltä mongolilauma voisi näyttää ja toimia.