Kirjallisuuden kuvien ensisijainen tehtävä on tuoda elävä laatu maisemaan, ihmisiin tai olosuhteisiin. Kuvat katsotaan yleensä “kirjalliseksi välineeksi”, mikä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että se on tapa käyttää kieltä tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Kirjoittajat käyttävät kuvamateriaalia elämään sanansa tavalla, joka on sekä realistinen että aito; sen avulla he voivat herättää lukijan mielessä tiettyjä tunteita ja kuvia, jotka antavat illuusion siitä, että ne ovat peräisin lukijasta itsestään. Asiantuntijat viittaavat joskus tällaiseen kirjoittamiseen “osoittamatta kertomattomuutta”, mikä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että kirjoittaja pystyy käyttämään kieltä riittävän taitavasti tuottamaan tuloksia ilman, että ne suoraan ilmaistaan tai kirjoitetaan. Kirjallisuuden kuvat jaetaan yleensä kahteen laajaan luokkaan, nimittäin kuvaavaan ja kuvaannolliseen kieleen. Esimerkkejä ja muunnelmia on monia, mutta kaikki palvelevat yleensä samaa tarkoitusta, joka on lisätä syvyyttä ja elävämpää tunnetta käsillä olevaan kirjoitukseen.
Kirjallisten laitteiden ymmärtäminen yleensä
Kirjalliset laitteet ovat pohjimmiltaan tekniikoita, joiden avulla kirjoittajat voivat tehdä sanoistaan mielenkiintoisempia ja proosastaan tehokkaampia. Joskus suorin tapa saada asia selville on kirjoittaa asiat yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla, mutta ei aina. Kieltä voidaan käyttää myös erittäin taiteellisesti, ja se voi olla keino kuvata, vakuuttaa ja näyttää lukijoille asioita, joita he eivät olleet aiemmin ajatelleet. Kirjalliset laitteet voivat olla erittäin hyödyllisiä tällaisissa tilanteissa.
Erityisesti kuvista on usein todella hyötyä tiettyjen kokemusten kuvaamisessa tai analogioiden vetämisessä toisiinsa liittyvien asioiden välillä. Oikein käytettynä se voi tuoda lukijalle paljon kontekstia ja voi myös tehdä kuvatuista kohtauksista tai tilanteista eläviä ja realistisia. Se voi houkutella aisteja ja tuoda elävän laadun hahmoihin tai asetuksiin kirjallisessa teoksessa, mikä usein auttaa tai ainakin stimuloi lukijan mielikuvitusta.
Kuvaava kieli
Kuvaileva kieli on usein suorin tapa käyttää kuvia kirjallisuudessa. Tämän tyyppisten kuvien tavoitteena on luoda elävä ja realistinen kuvaus kohtauksesta, joka houkuttelee mahdollisimman monia lukijan aisteja. Kirjoittajat käyttävät sitä usein kuvaillessaan hahmojen ja asetusten ulkonäköä sekä kuvitteellisen maailman ääniä, tuoksuja, makua ja tuntumaa. Tasapainon löytäminen on tärkeää: liian vähäisen tiedon antaminen ei salli lukijan kuvata kohtausta niin elävästi, mutta liika informaatio voi hidastaa kertomusta ja vähentää lukijan mielikuvituksen roolia.
Äänen käyttö
Sen lisäksi, että kuvia käytetään hahmojen, asetusten ja esineiden kuvaamiseen, sitä käytetään myös kuvaannollisesti. Joitakin yleisimpiä kuviollisia kielitekniikoita ovat ääneen liittyvät laitteet, kuten onomatopoeia, alliteraatio, assonanssi ja konsonanssi.
Onomatopoeia on tekniikka, jolla valitaan sanat, jotka kuulostavat puhuttaessa aivan samalta ääneltä, jota ne on tarkoitus jäljitellä; sana “buzz” on yksi esimerkki. Onomatopoeiaa käytetään enimmäkseen runoudessa, mutta sillä on tehtävä myös proosassa. Yhdistettynä allitaatioon, assonanssiin ja konsonanssiin – tekniikoihin, joissa konsonantti- ja vokaaliäänet toistetaan – se voi luoda äänen ilmapiirin jäljitelmän avulla. Esimerkiksi tuulia käsittelevässä kappaleessa s -kirjaimen suhisevat äänet voivat luoda puun lehtien läpi puhaltavan tuulen äänen, joka monien mielestä voi herättää sen elämään enemmän kuin yksinkertainen kuvaus.
Simulaatio ja metafora
Samankaltaisuutta ja metaforia käytetään myös usein kuvien välittämiseen. Molemmat ovat lauseita, joiden tarkoituksena on vertailla esinettä toiseen. Vertailussa käytetään termejä “kuten” tai “as” ensisijaisina vertailuvälineinä, kuten kuvailevassa lauseessa “Maila lyö palloa ampumaäänellä”. Metaforit sen sijaan eivät käytä sanoja “kuten” tai “kuten”, vaan käyttävät suoraa sanamuotoa: “Ilotulitus oli ukkonen hänen korvissaan.” Ajatuksena ei ole, että ilotulitus räjähti hänen korvissaan, vaan pikemminkin siitä, että ne kuulostivat erittäin kovalta – sama tunne kuin yllä olevassa esimerkissä.
Sekä vertausten että vertauskuvien avulla käytetyt kuvat tekevät kirjoituksesta houkuttelevamman ja usein helpommin lähestyttävän. Metaforoja pidetään usein arvovaltaisempina ja ne välittävät tiukempaa sanataloutta, mutta vertailut voivat joskus jättää enemmän tilaa mielikuvitukselle.
Henkilöitymä
Personointi on toinen kirjallisuuden kuviomuoto. Tämä tekniikka kuvaa ihmisen ominaisuuksia muulla kuin ei -inhimillisellä aiheella antaakseen sille elämäntilanteen. Se voi olla tehokas, kun kuvataan luonnonilmiöitä, kuten salamaa, erityisesti yhdistettynä muihin kuviin. Esimerkki tästä voisi olla seuraavanlainen lause: ”Salama levisi taivaalle ja tavoitti maan etsivällä sormella.” Elottomien tai muuten epäinhimillisten asioiden antaminen inhimillisiin ominaisuuksiin voi tehdä kirjoittajan merkityksen lähes välittömästi tunnistettavaksi.