Lajien runsaus on tutkimus siitä, kuinka yleinen tietty laji on tietyssä yhteisössä. Tällainen tutkimus on suosittu makroekologian alalla. Ympäristötutkijat käyttävät tutkimuksia lajien runsaudesta auttaakseen muodostamaan kuvan alueen yleisestä monimuotoisuudesta.
Tutkijat viittaavat ajatukseen lajien populaatioista “suhteelliseksi lajien runsaudeksi”, koska he tutkivat lajien populaatiota yhteisössä tai elinympäristössä suhteessa muihin lajeihin ja muihin elinympäristöihin. Lajien runsautta sovelletaan nisäkäslajeihin sekä lintuihin, hyönteisiin ja muihin olentoihin. Sitä voidaan soveltaa jopa kasveihin. Lajien runsauden ja muiden biologisen monimuotoisuuden näkökohtien tarkastelu auttaa tutkijoita selvittämään, mitä tietyssä ekologisessa ympäristössä tapahtuu.
Käytännössä lajien runsautta koskevat tutkimukset voivat johtaa siihen, että tietyn tyyppinen eläin merkitään uhanalaiseksi. Jos populaatioarviot ovat riittävän alhaisia, laji voidaan merkitä kriittisesti uhanalaiseksi. Tämä luo tiettyjä lakeja monissa maissa, jotka suojaavat jäljellä olevaa väestöä metsästykseltä, salametsästykseltä tai jopa elinympäristön tunkeutumiselta.
Koska runsauden tutkimukset voivat käyttää pieniä alueita ekologisena ympäristönä, tällainen tutkimus voi johtaa paikalliseen lakiin lajien elinympäristön suojelemisesta. Usein nämä lait vaikuttavat jo olemassa olevan ihmisten liike- tai asuinalueen paikalliseen kehittämiseen tai kunnostamiseen. Kun näin tapahtuu, tutkijoiden on tehtävä yhteistyötä viranomaisten kanssa selittääkseen ongelman paikallisille asukkaille, kehittäjille tai kaikille muille, jotka ovat kiinnostuneita paikallisista ihmisjärjestelmistä. Jotkut kehittäjät ja muut eivät ehkä ole kovin kiinnostuneita eläinten elinympäristöistä, ja näissä tapauksissa paikalliset lait ovat ainoa uhanalaisen lajin puolustus.
Laajemmassa maailmanlaajuisessa kontekstissa lajien runsaustutkimus auttaa varmistamaan, että jotkut maailman mielenkiintoisimmista eläimistä ja olennoista ovat edelleen olemassa. Sukupuuttoon kohdistuu vuosittain paljon lajeja, ja useimmat ekologit sanovat, että biologinen monimuotoisuus ei kukoista suhteessa sen historialliseen tasoon. Lajien runsautta koskeva yksityiskohtaisempi työ osoittaa tarkalleen, mitä tapahtuu kaikille maailman eri eläin- ja hyönteislajeille, ja mitä tuloksia sillä voi olla ihmisyhteisölle ja koko biosfäärille. Siksi hallitukset rahoittavat joskus lajien runsauden tutkimusta ja kiinnittävät huomiota siihen, mitä tiedemiehet keksivät, vaikka se ei välttämättä aina olekaan suosittua paikallisen vaalipiirin keskuudessa.