Kun elintarvikevalmistajat kohottavat olennaisten ainesosien, kuten vehnän, sokerin tai riisin, hinnankorotuksia, niillä on käytännössä kaksi tapaa siirtää nämä korkeammat elintarvikekustannukset vähittäiskauppiaille ja asiakkaille. Yksi tapa on nostaa nykyisten tuotteiden hintaa, mikä ei ehkä ole suosittu valinta kuluttajien keskuudessa, ja toinen tapa on vähentää vakiintuneella vähittäishinnalla myydyn tuotteen määrää. Tätä pakettien kutistamista käytäntöä hintojen korottamisen välttämiseksi kutsutaan lyhytmittaukseksi.
Lyhyeen mitoitukseen kuuluu suosittujen tuotteiden, kuten aamiaismurojen, jäätelön, kahvin ja pyykinpesuaineiden, pakkauskoon muuttaminen vähittäishintojen merkittävän nousun välttämiseksi. Esimerkiksi perinteinen puoli gallonaa sisältävä jäätelöastia voidaan suunnitella uudelleen siten, että siihen mahtuu vain 1 1/2 litraa todellista jäätelöä, vaikka laatikon mitat eivät välttämättä muutu merkittävästi. Ainoa ulkoinen merkki jäätelöpakkauksen pienikokoisesta koosta voi olla hieman ohuempi profiili verrattuna vanhaan laatikkoon.
Yksi ensimmäisistä tuotteista, joita lyhennettiin, oli purkitettu kahvi. 1970 -luvulla ostettu tölkki kahvia olisi todennäköisesti painanut täyden 16 unssin kilon. 2000 -luvulle mennessä keskimääräisen kahvipurkin koko voi helposti olla jopa 10 unssia. Koska kahvin hinnat ovat nousseet dramaattisesti välivuosien aikana, kahvintuottajien on helpompi harjoitella lyhytmittaamista sen sijaan, että he veloittaisivat kohtuuttoman hinnan täydestä kahvikilosta.
Lyhytkoko ei kuitenkaan toimi kaikkien kauppojen hyllyillä olevien kulutustavaroiden kanssa. Kokit, jotka ovat riippuvaisia raaka-aineiden vakiomittauksista, voivat silti löytää jauhoja, sokeria, pastaa ja muita katkottuja astioita täysikokoisissa astioissa. Muut kulutustarvikkeet, kuten säilykkeet ja välipalat, voivat kuitenkin näyttää olevan vakiokokoisissa pakkauksissa, mutta paino on pienentynyt muutamalla unssilla. Elintarvikevalmistajien ei tarvitse paljastaa lyhytmittaista käytäntöä; kuluttajan vastuulla on vertailla painoja ja kokoja nähdäkseen, sisältääkö yhden kilon perunalastupussi todella täyden kilon tuotetta.
Yksi tapa selvittää, onko tuttua tuotetta esiintynyt lyhytmittaisena, on tarkastella päivittäistavarakaupan tarjoamia hintatietoja. Yksikköhinnan tulisi heijastaa suhteellista rahasummaa, jonka kuluttaja maksaisi vastaavista tuotemääristä. Yksikköhinnan nousu ilman vertailukelpoista pakkauksen koon nousua viittaisi siihen, että on tapahtunut lyhyt kokoa. Kansallinen perunalastubrändi voi olla esimerkiksi sama hinta kuin myymäläbrändi, mutta yksikköhinta paljastaa, jos kansallinen tuotemerkki sisältää vain 12 unssia siruja verrattuna myymäläbrändin 16 unssiin.
Lyhyen koon määrittämistä ei pidetä laittomana käytäntönä, vaikka sitä ei olisi paljastettu kokonaan, mutta se voi olla ongelmallista, jos tuotteen koko pienenee huomattavasti, kun hinta jatkaa nousuaan. Täysikokoisen säiliön hinnan korottamista voidaan pitää rehellisempänä, mutta se nostaa myös taloudellisen paniikin mahdollisuuden, jos jokainen elintarvikeyritys lopettaa lyhytmittauksen kokonaan. Joitakin tuotteita, kuten karkkeja tai välipaloja, voidaan yleensä myydä pienemmissä kooissa aiheuttamatta suurta tuskaa kuluttajille.