Maailmankommunismi on marxilaisen filosofian teoreettinen lopputila. Siinä kuvitellaan utopistinen yhteiskunta, jossa jokainen osallistuu laajempaan yhteisöön kykyjensä mukaan ja saa takaisin yhteisöltä tarpeidensa mukaan. Maailmankommunismi edellyttää luonnollista loppua kaikille kansallisille yhteisöille, jotka korvataan maailmanlaajuisella yhteiskunnalla, joka perustuu yhteiseen omaisuuteen, yhteiseen työhön ja resursseihin.
Marxilaisen teorian ymmärtäminen on edellytys maailmankommunismin ymmärtämiselle. Sen perustana marxilainen teoria on filosofi ja kirjailija Karl Marxin materialistinen ja poliittinen ajatus. Hän uskoi, että aine on kaikki olemassa oleva, luokkaerot ovat mielivaltaisia ja sortavia ja että poliittisen toiminnan väistämätön loppu on luokkaerojen poistaminen kaikkien omaisuuksien yhteisomistuksella.
Marxilaisesta teoriasta on syntynyt monia erilaisia ajattelukouluja. Maailmankommunismi määriteltiin ensisijaisesti marxilaisille päämiehille perustetun Neuvostoliiton sosialististen tasavaltojen liiton (Neuvostoliitto) toimilla. Neuvostoliiton tukemana, erityisesti 1920- ja 1930 -luvuilla, Kominternin käsite eli kommunistisen filosofian maailmanlaajuinen leviäminen ilmentää maailmankommunismia.
Useimmat demokraattiset kansat vastustivat maailmankommunismin käsitteen leviämistä. Erityisesti kommunististen valtioiden kutsu vallankumoukseen, jossa kommunismi korvaisi kaikki muut ideologiat, ei ollut hyväksyttävä näille kansakunnille. Samaan aikaan, vaikka monet kommunistiset kansat maksoivat huulipunaa Kominternin tai maailmankommunismin ajatukselle, he jatkoivat omien valtioidensa yksilöllisten oikeuksien ja etujen suojaamista.
Huolimatta vastustuksestaan, globaalin vallankumouksen teoria oli välttämätön edellytys maailmankommunismin saavuttamiselle. Tämä käsite edellytti, että kommunismin kehityksen toteuttaminen kaikissa kansakunnissa ja kansakuntien lopullinen hävittäminen kokonaisuuksina edellyttäisi kommunismin asettamista vastahakoisille osallistujille. Maailman vallankumouksen seurasi siirtymäaika, jolloin entiset demokraattiset tai kapitalistiset valtiot hyväksyivät kommunistisen hallituksen. Utopistinen näkemys maailmankommunismista seuraa tätä siirtymäkautta.
Jopa kommunistien keskuudessa erimielisyydet siitä, miten tämä kolmivaiheinen vallankumouksen, siirtymän ja lopullisen tilan prosessi tapahtuisi. Jotkut uskovat, että se tapahtuisi orgaanisesti ja nopeasti. Toiset, kuten VI Lenin, uskoivat lopulta, että se kestää pitkään. Tämän pitkän prosessin aikana maailmankommunismin kasvu alkoi hukkua.