Globaali talletuskuitti (GDR) on sijoitusväline, jonka tarkoituksena on helpottaa ulkomaisten intressien ostamista julkisesti noteerattuihin yrityksiin kotimaansa ulkopuolella. Pohjimmiltaan se vastaa ulkomaisen yrityksen osaketta, joka on rakennettu ottamaan huomioon eri valuutta -arvot ja muut hallinnolliset esteet, jotka muutoin estäisivät ulkomaisia sijoituksia yrityksiin. DDR on tällaisten talletustodistusten varhaisimman muodon osa, joka tunnetaan nimellä American Depository Receipt (ADR), joka julkaistiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1927.
Yleisen talletustodistuksen arvo voi vaihdella maittain ja yhtiöittäin. Ne eivät myöskään välttämättä tarkoita yksitellen yrityksen vakio-osakkeita, ja yksi DDR voi edustaa useita täydellisiä tai osittaisia osakkeita. Perinteisesti yksi DDR on asetettu vastaamaan kymmenen yrityksen osaketta. Itse talletustodistus on yrityksen kotipaikan paikallisen pankin hallussa ulkomaisten sijoittajien puolesta, jotka vaihtavat tämän yrityksen osakkeita pörssissään.
Vuodesta 2011 lähtien maailmanlaajuisessa talletustodistuksessa on useita muunnelmia, jotka helpottavat osakkeiden kauppaa valuuttamarkkinoilla muissa maissa sijaitsevissa yrityksissä. Yksi merkittävä esimerkki tästä on eurooppalainen talletuskuitti (EDR), joka on suunniteltu helpottamaan Euroopan unionin maissa sijaitsevien yritysten ulkomaankauppaa. EDR -asiakirjoissa kuitti on yleensä EU: n tai euron valuutassa, koska ADR: t on Yhdysvaltain dollareita, vaikka jotkut EDR: t ovat myös Yhdysvaltain dollareita vuodesta 2011. Lontoon pörssin kautta liikkeeseen lasketut GDR -arvot voidaan myös Englannin punta.
Vain pankit, jotka osallistuvat kansainväliseen rahoitukseen, tunnetaan talletuspankeina, käyvät kauppaa maailmanlaajuisilla talletustodistuksilla, koska niiden on kyettävä sovittamaan kuitin arvo vaihtelevien valuuttahintojen perusteella. Suuremmat pörssit ovat myös ensisijaisia paikkoja, joista kaupataan maailmanlaajuisia talletuksia. Näitä ovat New Yorkin pörssi (NYSE) ja Amerikan pörssi Yhdysvalloissa sekä Euroopan merkittävät pörssit, kuten Lontoon, Frankfurtin ja Luxemburgin pörssit.
Vaikka näitä sijoituksia kutsutaan yleensä kansainvälisiksi talletustodistuksiksi, ne eivät ole yleisesti rakenteeltaan, vaan niiden on täytettävä paikallisen pörssin vaatimukset, jotta ne voidaan hyväksyä. Tämä voi sisältää sellaisia rajoituksia kuin yritys, jolle ne on laskettu liikkeeseen ja jolla on vähimmäispääoma, osakekurssi tai kaupankäyntimäärä pörssissä. Jotkut maailmanlaajuiset talletustodistukset kuitenkin myönnetään, kun yritys myös julkistetaan ensimmäisen kerran, joka tunnetaan nimellä alkuperäinen julkinen tarjous (IPO).
Yleinen talletustodistus on esimerkki säilytystodistuksesta. Nämä ovat asiakirjoja, jotka tukevat laillisesti sijoittajan oikeutta osuuteen yrityksen varoista, vaikka ne olisivat ulkomailla. Säilytystodistuksen termi vastaa myös talletustodistuksia (CD -levyjä), jotka perustuvat paikallisiin pankkiomaisuuksiin.
Kansainvälinen rahoitusyhteisö suhtautuu maailmanlaajuiseen talletustodistukseen myönteisesti, koska se lisää päivittäin tapahtuvan kansainvälisen kaupan volyymia ja synkronoi jonkin verran sijoitusmarkkinoita. Tämä tekee kaupankäynnistä kansainvälisillä markkinoilla avoimempaa ja yhteensopivampaa kieli- ja valuuttaesteiden yli, mikä voi myös helpottaa kehitysmaiden ja kehittyvien markkinoiden talouksien kasvua. Vuodesta 2011 lähtien yli 900 maailmanlaajuista talletustodistusta oli olemassa pörsseissä 80 eri maassa, ja ne ovat ylittäneet ADR-sopimusten pitkään hallitsevan aseman tällaisilla sijoitusmarkkinoilla.