Maakaasua koskeva sääntely oli ollut käytössä, ilmeisesti suojellakseen asiakkaita korkeilta energian hinnoilta kyseisen energiantuotantoteollisuuden alkuvuosina. Teollisuus oli tuolloin ensisijaisesti monopoli, joten sillä oli valta veloittaa kuluttajilta mitä tahansa, mukaan lukien korkeammat hinnat. Siirtyminen maakaasun sääntelyn purkamiseen Yhdysvalloissa alkoi muodostua vuonna 1935, kun liittovaltion kauppakomissio (FTC) oli huolissaan alan säännellyistä monopolistisista käytännöistä ja sen lähes täydellisestä määräysvallasta asiakkaiden energian hinnoissa. Maakaasun sääntelyn purkaminen on tarjonnut amerikkalaisille kuluttajille enemmän toimittajavalintoja ja sen seurauksena joidenkin yritysten maakaasun hintoja.
Vuoden 1938 maakaasulain hyväksymisen jälkeen Yhdysvaltain hallitus pystyi säätelemään maakaasun välisten putkilähetysten hintoja. Tämä oli toinen tapa, jolla hallitus pyrki rajoittamaan maakaasumonopolien markkinavoimaa. Toisin sanoen se oli yritys pitää kustannukset kilpailukykyisinä kuluttajille.
1960 -luvulle mennessä Federal Power Commission (FPC) sääsi maakaasun kustannuksia, jotka oli tarkoitettu valtioiden väliseen mutta ei sisäiseen toimitukseen. Toimittajat havaitsivat, että he voisivat myydä maakaasunsa lähialueelleen paljon korkeammalla hinnalla. Tämän seurauksena maakaasupula syntyi kuluttaja -alueiden ulkopuolelle, koska suurin osa toimituksesta päätyi sisäiseen toimitusjärjestelmään. Siksi liittohallituksen maakaasualan sääntely lopulta vahingoitti kuluttajia 1970 -luvun loppuun mennessä.
Maakaasun sääntelyn purkamisen edistämiseksi niin, että valtioiden välisten toimitusten puutetta voitaisiin torjua, maakaasupolitiikkalaki (NGPA), osa kansallista energialakia (NEA), otettiin käyttöön marraskuussa 1978. Sääntelyn purkaminen ja siitä aiheutuneet korotukset maakaasun hinnat johtavat ylitarjontaan kysynnän laskun vuoksi. Maakaasun ostajat joutuivat ostamaan niputetun suunnitelman, joka koostui toimituksesta ja toimituksesta. Vuonna 436 annetulla FERC -tilauksella nro 1985 valtioiden välisillä putkilinjoilla oli mahdollisuus toimia yksinomaan maakaasun toimittajana sen sijaan, että ne olisivat myös niiden myyjiä.
1990 -luvulla maakaasun purkaminen tarjosi paljon enemmän toimittajavaihtoehtoja asuin- ja yritysasiakkaille. Maakaasupalvelut tarjottiin edelleen keskeytyksettä alkuperäisen toimittajan kautta, mutta asiakkaille saatiin jonkin verran säästöjä, kun he olivat valinneet uuden toimittajan. Tämä antoi kuluttajille roolin heidän kannaltaan parhaan päätöksen tekemisessä niiden maakaasun toimittamisesta. Maakaasun sääntelyn purkamisen myötä uusien toimittajayritysten välinen kilpailu pyrki pitämään kuluttajien hinnat alhaisina ja myös kurissa.
Vuodesta 2000 lähtien monet muut maat Yhdysvaltojen ohella aloittivat maakaasun vapauttamista koskevat ehdotukset Maailman kauppajärjestön (WTO) kanssa. Kanada, Norja sekä Etelä -Amerikan maat Venezuela ja Chile ottivat kaikki askeleet tähän suuntaan. Britannialla on nyt yksi maailman vapaimmista maakaasun toimittajista. Euroopan unionin osalta vuoteen 2008 mennessä noin 33 prosenttia kaasun kokonaiskulutuksesta tuli sääntelyn purkamisesta.