Maanhankintalaki on Intian laki, jonka mukaan hallitus voi takavarikoida yksityistä omaisuutta julkisiin tarkoituksiin. Monilla kansakunnilla on samanlainen lainsäädäntö, jonka lainsäätäjät ovat laatineet helpottaakseen esimerkiksi julkisten koulujen ja teiden rakentamista. Maahankintalaki on vuodelta 1894 ja lainsäätäjät ovat muuttaneet sitä useita kertoja. Jotkut kriitikot ja aktivistit väittävät sen poistamista sillä perusteella, että se ei ole tehokasta ja saattaa luoda mahdollisuuksia hyödyntää haavoittuvassa asemassa olevia maanomistajia.
Maanhankintalain mukaan hallitus voi toimittaa ilmoituksen maanomistajille, joilla on omaisuutta julkisen hankkeen muodossa. Ilmoituksessa ilmoitetaan maanomistajille suunnitellusta takavarikosta, tarjotusta korvauksesta ja hankkeen luonteesta. Kiinteistönomistajille on annettava korvaus kiinteistön käypään markkina -arvoon, mikä on joissakin tapauksissa vaikea määrittää. Ihmiset voivat hyväksyä ilmoituksen tai kilpailun väittäen lisää rahaa tai pitääkseen maansa sen sijaan, että he joutuisivat luopumaan siitä.
Teon luojat rakennettiin suojaan, jotta ihmiset voisivat vastustaa maansa hankkimista. Vaikka maanhankintalakia kehitettiin alun perin brittiläisen Intian vallan aikana, niin Intia ja Pakistan hyväksyivät sen vuonna 1948, kun he saavuttivat itsenäisyyden ja alkoivat kehittää hallituksen politiikkaa. Lakimuutokset edellyttävät parlamentaarista toimintaa, kuten muutkin lait. Sponsorien on oltava valmiita esittämään ja puolustamaan muutoksia, etsimään avustajia äänestämään niiden puolesta ja lobbaamaan muita parlamentin jäseniä tukemaan tiettyä muutosta tai lainsäädäntöä.
Jotkut kriitikot pitävät maanhankintalakia liian monimutkaisena. He väittävät, että sillä on bysanttilainen byrokratia, ja ehdottaa, että tämä hidastaa sujuvan kehityksen etenemistä Intiassa. Muut kriitikot ilmaisevat päinvastaista ja herättävät huolta kyseenalaisista maanhankinnoista. Nämä haasteet ympäröivät usein julkisen hankkeen määritelmää, ja aktivistit syyttävät hallitusta maan hankkimisesta yksityiseen kehittämiseen, vaikka tämä ei ole lain mukaan sallittua.
Maanhankintalain uudistuksia esiteltiin Intian parlamentissa useaan otteeseen, ja vuonna 2010 väkivaltaisia mielenosoituksia käytiin kiistanalaisista maanhankinnoista. Nämä mielenosoitukset koskivat köyhiä maanomistajia ja lisäsivät tietoisuutta maanhankintalain soveltamisesta ja käytöstä. Lukuisat järjestöt ja hallitukset ovat kiinnostuneita Intian kehityksestä ja seurasivat näitä mielenosoituksia huolellisesti huolestuneena taloudesta ja kansalaisten vapauksista asukkaille, etenkin köyhille maanomistajille, joilla ei ehkä ole oikeusapua hankintojen torjumiseksi.