Magneetti on rautaoksidin tyyppi, jolla on luonnolliset magneettiset ominaisuudet. Itse asiassa se on kaikkein magneettisin luonnossa esiintyvä mineraali ja sitä käytettiin aikoinaan kompassissa. Sen kemiallinen nimi on rauta-rautaoksidi ja sen kemiallinen kaava on Fe3O4.
Tätä mineraalia esiintyy lähes kaikissa magneettisissa ja muodonmuutoksissa, mutta yleensä vain pieninä hiukkasina tai liuoksena muiden mineraalien kanssa. Joillakin rannoilla, joita usein kutsutaan mustiksi hiekkarannoiksi, on raskaita magnetiittikerrostumia. Sen ja hematiitin, mineraalin, joka syntyy magnetiitin ja hapen välisestä reaktiosta, esiintyy myös merkittäviä, väkeviä kerrostumia hyvin vanhoissa sedimenttikivimuodostelmissa, jotka tunnetaan nimellä raidalliset muodostumat.
Geologisten muodostumien lisäksi magnetiittia esiintyy pieninä määrinä tietyissä bakteereissa ja eläimissä. Chitonilla, nilviäistyypillä, on kiteet radullaan, kaavinta, jota käytetään syömään. Nämä kiteet tekevät säteestä erittäin hankaavan, jolloin kitonit voivat raapia ruokaa kiviltä.
Magneetti esiintyy luonnollisesti joidenkin lintujen ja hyönteisten, erityisesti mehiläisten, aivoissa ja jopa ihmisissä. Sen oletetaan sallivan aistin, jota kutsutaan magnetoreceptioksi tai magnetoceptioniksi, jonka kautta kyseisillä eläimillä on luonnollinen suunnan tunne. Biomagnetismi voi antaa eläinten aistia maapallon magneettikentän, aivan kuten kompassi käyttää magneettisuutta osoittamaan kardinaalisuunnat. Esimerkiksi kiteet tiettyjen lintujen aivoissa voivat auttaa käynnistämään ja ohjaamaan niiden muuttoliikettä, kun vuodenajat vaihtuvat.
Ihmiset ymmärsivät magnetiitin magneettiset ominaisuudet ja sen navigointimahdollisuudet historiansa alussa. On arkeologisia todisteita siitä, että muinaisen Meksikon olmeekit olivat kehittäneet alkeellisen kompassin käyttäen hematiittia noin 1000 eaa. Lodestonen, erityisesti magnetiitin kristallimuodostelman, houkuttelevat ominaisuudet mainittiin kiinalaisessa kirjallisuudessa, joka on peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta, ja kiinalaiset käyttivät magnetoituja neulakompasseja 11 -luvulla. Eurooppalaiset alkoivat käyttää vastaavaa laitetta muutama vuosikymmen kiinalaisten jälkeen, eikä ole tiedossa, kehitettiinkö se itsenäisesti vai ei.