Menokerroin on menojen tietyn muutoksen ja siitä johtuvan muutoksen suhde kansallisen tulon, kuten bruttokansantuotteen, välillä. Sillä on keskeinen osa Keynesin taloustiedettä. Tämä perustuu teoriaan tai väitteeseen, jonka mukaan menojen kerroin voi olla useampi kuin yksi, mikä tarkoittaa, että menot tuottavat suuremman tuoton koko talouden yhteydessä.
Menokerroin on yksinkertaisimmassa muodossaan puhtaasti objektiivinen matemaattinen mitta. Se lasketaan jakamalla kansantulon muutos menojen muutoksella, joka nimenomaan aiheutti tulojen muutoksen. Yleensä molemmat luvut ovat positiivisia, mutta näin ei välttämättä ole. Koska taloudellisen toiminnan yhdistäminen nimenomaan toiseen on vaikeaa, se on kiistanalainen suhde ja näiden kahden luvun välinen yhteys, jotenkin hypoteettinen.
Talouden teoriassa, jos menojen kerroin on useampi kuin yksi, taustalla oleva syy ja seuraus tunnetaan kerroinvaikutuksena. Yleisin yritys selittää vaikutuksen aiheuttavat käytännön tapahtumat on väittää, että meno -ohjelma lisää työllisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että useammilla ihmisillä on enemmän rahaa käytettäväksi muihin tuotteisiin, mikä lisää kysyntää. Tämä puolestaan luo lisää työpaikkoja kyseisten tuotteiden valmistuksessa, lisää entisestään ihmisten kuluttamaa rahaa ja muodostaa siten hyveellisen ympyrän.
Kertojavaikutus on yksi Keynesin taloustieteen päälaudoista, laaja teoriakenttä, joka on nimetty taloustieteilijä John Maynard Keynesin mukaan. Keynesin taloustiede väittää, että julkiset menot voivat auttaa elvyttämään taloutta ja että kerrannaisvaikutus tarkoittaa, että taloudelle koituvat hyödyt ovat suurempia kuin välittömät kustannukset. Julkiset menot eivät tässä mielessä tarkoita pelkästään rahaa, vaan ne voivat kattaa myös veronkevennykset, mikä tarkoittaa myös sitä, että useammilla ihmisillä on enemmän rahaa. Tärkein vaihtoehtoinen teoriajoukko Keynesin taloudelle on rahapolitiikka, joka puoltaa hallitusten puuttumista luottojen kustannuksiin ja saatavuuteen muuttaakseen taloudellista ilmapiiriä.
Vaikka harvat taloustieteilijät hylkäävät kerrannaisvaikutuksen olemassaolon, keskustellaan siitä, kuinka vahva vaikutus on kaikissa olosuhteissa. Joissakin tapauksissa vaikutus voi olla rajallinen, koska ihmiset, jotka saavat ylimääräisen rahan alkuperäisen hyödyn, eivät välttämättä käytä sitä kokonaan, vaan päättävät säästää sen. Muissa tapauksissa voidaan väittää, että julkiset menot vievät yritykset yksityiseltä sektorilta siihen pisteeseen, että menojen kerroin on pienempi kuin yksi, mikä tarkoittaa, että kustannukset ovat suuremmat kuin kokonaishyödyt. Äärimmäisissä olosuhteissa on mahdollista, että hallitus, joka on alijäämäinen rahoittamaan menoja, joilla pyritään stimuloimaan menoja, voi pakottaa korot ylös ja rajoittaa siten lainanottoa yksityisen sektorin investointeihin.