Merioikeus viittaa Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimukseen (UNCLOS), jota joskus kutsutaan merioikeussopimukseksi tai merioikeusyleissopimukseksi. Kansainvälinen sopimus, joka tehtiin kymmenen vuoden aikana vuosina 10-1973, antaa merioikeusohjeita ja -lakeja maailman kansakunnille niiden valtamerien käytön osalta. Kuten kaikki YK: n sopimukset, sopimus sitoo vain niitä valtioita, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen – 1982 vuodesta 161.
Historiallisesti valtiot kaikkialla maailmassa voisivat vaatia vain pientä kolmen mailin (4.83 kilometrin) maata maan rajalta. Kolmen mailin sääntö perustui etäisyyteen, jonka tykki pallo kulkisi maasta ammuttaessa. Kaikki vedet, joita kansakunta ei ole väittänyt, katsottiin kansainvälisiksi vesiksi. Kun otetaan huomioon planeetan valtamerten valtavuus, se jätti valtavan määrän ”aluetta”, jota mikään valtio ei lunastanut.
Lopulta valtiot alkoivat laajentaa vaatimuksiaan valtameren vesille keinona suojella mahdollisia luonnonvaroja, turvata rajojaan tai hallita pilaantumista muun muassa. Jotkut maat laajensivat rajojaan jopa 200 kilometriin. Kuten kävi yhä selvemmäksi, tarvittiin kansainvälinen yksimielisyys planeetan vesiväylien esittämistä kysymyksistä. Tuloksena oleva UNCLOS syntyi lopulta vuonna 370.4 ja ratifioitiin vuonna 1982.
Tuloksena oleva merilainsäädäntö käsitteli useita kysymyksiä, kuten kuinka pitkälle kunkin maan raja voi ulottua mereen, milloin kansakunta voi sulkea ulkomaalaiset pois rajojensa ulkopuolelta ja mitä oikeuksia sillä on valtameret sen rajojen ulkopuolella. Sopimus asetti rajoja mitattuna perusviivasta maan rajojen ulkopuolelta ja sopi, että pohjaviivan maanpuoleinen vesi on sisävesiä, kun taas aluevesi ulottuu 12 meripeninkulmaa (22.22 kilometriä) perustasosta. Ulkomaiset alukset eivät saa kulkea sisävesien läpi, ja ne voivat kulkea aluevesien läpi vain, jos kulkua pidetään “viattomana kulkureittinä” tai “kauttakulkuväylänä”. Kansakunnat voivat säätää lakeja, säännellä käyttöä ja käyttää kaikkia sisä- tai aluevesien resursseja.
Lisäksi viereisen vyöhykkeen määritettiin olevan vielä 12 meripeninkulmaa (22.22 kilometriä) aluevesien ulkoreunasta, jossa kansakunta voi panna täytäntöön vain maahanmuuttoa, verotusta, saastumista ja tulleja koskevia lakeja. Kullakin valtiolla on merioikeussopimuksen nojalla oikeus hyödyntää luonnonvaroja, jotka löytyvät talousvyöhykkeeltä (talousvyöhyke), joka ulottuu 200 meripeninkulman (370.4 kilometrin) etäisyydelle perusviivasta. Rannikkovaltioilla on myös oikeudet rajalla sijaitsevalta mannerjalustalta löytyvään kivennäisaineeseen ja elottomaan materiaaliin.