Merimieslakimies toimii osana oikeusjärjestelmää, joka tunnetaan nimellä amiraalilaki, joka käsittelee alue- ja kansainvälisillä vesillä tapahtuvaa ajoneuvoa, ihmisiä, yrityksiä ja liiketoimia. Tässä ominaisuudessa merimieslakimiehet edustavat valtameriin liittyvän kaupan etuja. Tämä koskee ammatteja, kuten merimiehiä, rantamiehiä, jahtivälittäjiä, meritoimittajia ja kaikkia muita toimijoita, joiden työ tapahtuu meressä. Lisäksi merenkulku- tai amiraalilakia sovelletaan offshore -öljynporauslautoihin ja/tai -alustoihin sekä kaikkiin vesillä tapahtuviin tapahtumiin. Sellaisenaan merenkulun asianajajan koulutukseen on sisällyttävä tietämys laeista, jotka liittyvät törmäyksiin merellä, huviveneilyyn ja jopa pelastusväitteisiin.
Admiraliteettilaki on ollut olemassa muinaisista ajoista lähtien, jolloin varhaiset egyptiläiset ja kreikkalaiset käyttivät Välimerellä usein kauppaa. Tänä aikana Välimeren rannikolla sijaitseviin satamakaupunkeihin perustettiin erityisiä tuomioistuimia, jotka arvioivat merenkulkijoiden riitoja. Ajan myötä laillisia merikoodeja kirjoitettiin ja niitä hyödynnettiin satamissa ympäri Eurooppaa.
14 -luvulle mennessä Englannin amiraalituomioistuimet käsittelivät piratismia ja merivoimien kurinpidollisia asioita. Lopulta kaupallisia asioita hoiti myös merimieslakimies. Vuoteen 1600 mennessä merilaki oli levinnyt Yhdysvaltain siirtomaille, ja vuonna 1789 vasta perustettu Yhdysvaltain hallitus antoi liittovaltion tuomioistuinjärjestelmälle yksinomaisen toimivallan admiraliteettilainsäädännössä.
Nykyään merenkulkuasianajajat harjoittavat lakia, joka yhdistää vanhan ja uuden sekä kansalliseen että kansainväliseen lakiin. Perinteiset merimiesten hyvinvointia koskevat periaatteet säilyvät tähän päivään asti, koska heitä kohtaavat vaarat eivät ole kadonneet. Samaa ei kuitenkaan voida sanoa merivoimien arkkitehtuuria ja lastinkäsittelyä koskevista laeista; merimatkoilla käytettävät alukset ovat kehittyneet ajan myötä, samoin kuin kuljetettavat rahtityypit. Lisäksi merilainsäädännössä on jouduttu harkitsemaan vastuukysymyksiä, jotka liittyvät saastumiseen ja meriekologian aiheuttamiin vahinkoihin joidenkin nykyisten merenkulkukäytäntöjen seurauksena. Esimerkiksi nykypäivän valtamerialukset voivat kuljettaa maakaasua, joka voi olla vaarallista, jos sitä käsitellään väärin.
Kansainväliset matkat ovat edelleen arkipäivää, joten merenkulkualan asianajajan on työskenneltävä maiden välillä tehtyjen merenkulkua ja tullia koskevien sopimusten puitteissa. Näistä sopimuksista on tullut nykyaikaisen merioikeuden perusta. Lisäksi merenkulun asianajajan on tunnettava ainutlaatuiset veneilylait, jotka säätelevät vedestä aiheutuneita uhreja tai vahinkoja, jotka voivat vaihdella suuresti maa-ajoneuvoihin tai onnettomuuksiin sovellettavista laeista.