Rauhoittaminen, diplomaattinen strategia, koostuu hyökkääjän miellyttämisestä aseellisen vastarinnan välttämiseksi. Politiikan tutkija Paul Kennedy väittää kirjassaan Strategy and Diplomacy vuonna 1983, että rauhoittuminen saavutetaan järkevillä myönnytyksillä, jotka ovat parempia kuin sodan aiheuttama verenvuodatus ja väkivalta.
Tämä tunnetuin esimerkki rauhoittamisesta on epäonnistunut vuoden 1939 sopimus Ison-Britannian pääministerin Neville Chamberlainin ja Adolf Hitlerin välillä, joka tunnetaan nimellä Münchenin sopimus. Osana sopimusta Sudetenland, osa maata Tšekkoslovakiassa, annettiin Saksalle. Britit olivat motivoituneita useista syistä, joista tärkein oli se, että he eivät todennäköisesti voittaneet sotaa Saksaa vastaan. Heillä oli riittävä merivoima, mutta ei vahvoja resursseja maalla eikä ilmavoimia.
Rauhoittaminen oli myös Iso -Britannian hyvä talouspolitiikka tuolloin. He eivät yksinkertaisesti pystyneet uudelleen aseistumaan helposti ensimmäisen maailmansodan julkisten velkojen jälkeen. Lisäksi ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtunut teurastus oli vielä tuoreena kansalaisten sydämissä ja mielissä, joten heillä ei ollut kiirettä ryhtyä uutta väkivaltaa.
Britannian yleisö ja muu maailma, mukaan lukien presidentti Franklin D.Roosevelt, olivat iloisia Chamberlainin saavutuksesta. Puhe, jonka Chamberlain piti palatessaan Englantiin, tunnetaan aikamme rauhana. Myös Saksan armeija yritti rauhoittaa yritystä, vaikkakin epäonnistuneesti, poistaa Hitler vallasta.
Kansainliitto vahvisti rauhan arvoa. Tuolloin tehty tutkimus osoitti, että monet kansat uskoivat, että maailman olisi yritettävä pysäyttää aggressiivinen valtio sellaisilla menetelmillä kuin kauppapakotteet. Merkittävä osa oli kuitenkin eri mieltä siitä, pitäisikö maailman turvautua sotaan.
Münchenin sopimus ei lopulta estänyt Hitleriä, joka myös solmi liiton Stalinin kanssa vuonna 1939. Hänen menestyksensä rohkaisi häntä entisestään, varsinkin kun natsismi alkoi nopeasti juurtua Saksaan. Huolimatta vastenmielisyydestään sotaa ja hämmästyttävää voimavarojen puutetta vastaan, Britannia julisti sodan Saksalle vuonna 1939 ja kumosi virallisesti Münchenin sopimuksen, joka oli antanut Saksan saavuttaa Tšekkoslovakian. Iso-Britannia, maa, joka oli toistuvasti yrittänyt rauhoittaa, toteutti yhden aikansa suurimmista aseiden rakentamisesta ja maksoi 37 miljoonaa puntaa.
Monien tutkijoiden mukaan Englanti ja Ranska eivät uskoneet rauhoittumisen olevan mahdollista. Sen sijaan Saksan miellyttäminen oli yksinkertaisesti tapa pidentää väistämätöntä konfliktia. Riippumatta siitä, mikä oli motivaatio rauhoittumiselle, strategia epäonnistui täysin.
Toisen maailmansodan jälkeen rauhoittumiseen on suhtauduttu kielteisesti huolimatta siitä, että sitä on pidetty mahdollisena ratkaisuna kansainvälisille konflikteille, kuten käynnissä oleva sota terrorismia vastaan. Esimerkiksi Intiassa hallitseva poliittinen puolue Bharatiya Janata -puolue (BJP) uskoo terroristien rauhoittamisen syyksi Mumbaissa 11. heinäkuuta 2006 tapahtuneisiin junapommituksiin. Kuten George Orwell tiivisti vuonna 1941, voit jotenkin voittaa väkivallan alistumalla siihen on vain pako todellisuudesta. Kuten sanoin, se on mahdollista vain ihmisille, joilla on rahaa ja aseita keskenään ja todellisuuden välillä. ”