Miraaseja on kahdenlaisia: huonompi ja ylempi. Miraaseja aiheuttaa valon taittuminen, joka on valoaaltojen taivutus. Taittuminen tapahtuu, kun valo kulkee yhden tyyppisen materiaalin läpi toiseen. Se voi esimerkiksi kulkea ilman läpi ja mennä veteen. Valo voi myös taittua, kun se kulkee lämpimän ilman alueen läpi kylmemmän ilman alueelle, koska kylmä ilma on tiheämpi kuin lämmin ilma.
Alemmassa miraasissa, joka on yleisin tyyppi, esine näyttää olevan läsnä ikään kuin se olisi sekä todellinen esine että sen heijastus vesialtaassa. Kun maa on erittäin kuuma, lämpö säteilee maasta ja lämmittää ilmaa suoraan sen yläpuolella. Kun valo kulkee edellä olevan viileämmän ilman läpi alla olevaan lämpimämpään ilmaan, se taipuu ja luo miraasin. Miraasi näyttää esineeltä, joka heijastuu veteen, koska osa valosta menisi tavallisesti maahan, mutta se on taipunut ja nousee silmiin ja luo kaksoiskuvan. Alempia miraaseja nähdään yleisesti päällystetyillä teillä kuumina päivinä, ja ne näyttävät usein veden lätäköiltä tien pinnalla. Tämä on mirage aavikolla – skenaario, joka liittyy useimmiten miraaseihin.
Ylivoimainen miraasi näkyy horisontin yläpuolella, koska viileän ilman massa on lämpimän ilmamassan alapuolella. Se esiintyy yleensä jään tai erittäin kylmän veden päällä. Tämän tyyppisessä miraasissa kohde näyttää olevan paljon loogisempaa korkeampi. Esimerkkejä tämän tyyppisistä tavallisista merimiehistä ovat kuvat kelluvista saarista ja maa -alueista, joissa niitä ei ole. Ensiluokkaisia miraaseja nähdään yleisimmin napa -alueilla, koska ne ovat suuria määriä jäätä ja erittäin kylmää vettä.
Ylivoimaiset miraažit näkyvät pitkiä matkoja, koska maapallo on pyöreä. Jos maapallo olisi litteä, alaspäin taivutettu valo saavuttaisi maan hyvin lähelle valon taivutuskohtaa ja miraasi olisi näkyvissä vain hyvin lähellä. Mielenkiintoinen esimerkki tästä tapahtui vuonna 1596, kun Luoteisväylää etsivä alus jäi loukkuun jäähän kauas pohjoiseen Atlantilla ja miehistön oli pysyttävä siellä koko talven. Koska auringon valo taittui maan kaarevuuden jälkeisessä käyrässä, miehistö näki auringon valon kaksi viikkoa ennen varsin pitkän kesätalven päättymistä.