Kertova psykoterapia on käytäntö, jossa käytetään yksilön henkilökohtaisen elämän matkaa auttaakseen häntä murtamaan negatiiviset mallit. Tällainen hoito perustuu teoriaan, jonka mukaan jokaisella on oma tarinansa tai kertomuksensa, joka sisältää yksityiskohdat siitä, miksi he ovat masentuneita, sosiaalisesti hankalia, jatkuvasti vihaisia tai onneton. Monet narratiiviset psykoterapeutit neuvovat lapsia tai perheitä kannustamalla heitä täydentämään harvoja tarinoita. Tämän menetelmän käyttö auttaa usein pieniä lapsia ja niitä, joilla on vähän itsetuntemusta, näkemään elämänsä yhdistettynä aikaviivana eikä satunnaisten tapahtumien sarjana.
Yksi narratiivisen psykoterapian avaimista on terapeutin mielipiteen puute. Terapeutti ei yleensä kommentoi potilaan kertomuksen pätevyyttä tai merkitystä. Sen sijaan neuvonantaja kyseenalaistaa potilaan ja kannustaa häntä keräämään kertomustaan yhä yksityiskohtaisemmin. Tähän liittyy yleensä potilaan auttaminen muistamaan menneet tapahtumat ja yhdistämään nämä tapahtumat tunteisiin. Nämä kokemukset yhdistetään sitten muihin tapahtumiin, muodostaen yleensä mallin, jonka potilas voi alkaa havaita ajan myötä.
Useimmat kertovat psykoterapiaistunnot sisältävät potilaan kannustamisen kehittämään paksumman tarinan. Jos esimerkiksi potilas sanoo, että hänen mielestään jäätelö maistuu hyvältä, terapeutti voi kysyä, miksi jäätelö maistuu hyvältä. Erityisiin kyselyihin voi kuulua kehotus potilasta kuvaamaan jäätelön koostumus, makeus ja lämpötila. Terapeutti voi jopa yrittää tunnistaa potilaan suosikkijäätelön ja kysyä häneltä, miksi hänen mielestään maku on paras. Kaikki tämä tehdään ilman terapeutin arviointia tai mielipidettä.
Yleensä narratiivinen psykoterapia keskittyy kyseenalaistamaan, miksi potilas haki ensin hoitoa. Vastaus voi olla, että potilas on aina väsynyt ja masentunut. Tässä vaiheessa terapeutti voi kehottaa potilasta kertomaan tarinansa elämästään alkaen nykyisyydestä ja työskentelemään taaksepäin. Narratiivinen psykoterapia riippuu usein kuohuviinien löytämisestä potilaan tarinasta. Tämä viittaa muistiin, jossa nykyistä ongelmaa ei ole. Tässä tapauksessa muisti merkitsisi sitä, että potilas olisi onnellinen ja tyytyväinen eikä masentunut.
Kun kuohuviini on toteutunut, terapeutti voi alkaa määrittää, mikä sai potilaan kehittämään nykyiset ongelmansa. Ihannetapauksessa tämä tapahtuma tapahtuu juuri ennen kuin ongelma tulee hallitsevaksi henkilön elämässä. Täältä terapeutti voi yrittää auttaa potilasta muistamaan, että nykyiset ongelmat eivät aina olleet läsnä. Syy nykyisiin ongelmiin voi tulla myös potilaalle ilmeiseksi tällä hetkellä. Tämän oivalluksen jälkeen potilas ja terapeutti voivat työskennellä yhdessä auttaakseen potilaan tulevaa kertomusta sujumaan miellyttävämmin.