Totuus on, että kukaan ei voi olla positiivinen koko ajan, ja tämä koskee myös verbejä. Millä tahansa verbillä on oikeastaan vain yksi tapa näyttää negatiivinen puoli, ja se on muodossa, jota kutsutaan negatiiviseksi verbiksi. Termi on kuitenkin harhaanjohtava, koska verbi on edelleen tavallisesti aurinkoinen itsensä ja yksinkertaisesti pukee vihamielisen apulaisen, tyypillisimmin muodossa ei. Lapsi, joka esimerkiksi käy koulua useimpina päivinä, mutta tulee kurkkukipuun, ei mene kouluun ennen kuin lääkäri sanoo, että on OK palata.
On huomattava, että ei ole useimmiten liitetty muotoon, jolla on, olla tai tehdä negatiivisen verbin luomisessa. Tämä yhdistelmä on + ei, ei + ole tai ei + ei ole lauseen pääverbin apulaite, joka ei muutu. Keskustellessaan ateriasta ylellisessä ravintolassa onnellinen illallinen voi siis ilmoittaa, että ateria maistuu ihanalta, kun taas vähemmän iloinen illallinen voi valittaa tarjoilijalle, että ruoka ei maistu kovin hyvin kustannuksiin nähden. Ensimmäinen ruokailija ei kuitenkaan käytä apulaitetta positiivisessa lausunnossa sanomalla, että ateria maistuu hyvältä.
Englanniksi on mahdollista käyttää apulaitetta positiivisella tavalla. Yksi esimerkki on ilmaista suostumuksesi johonkin juuri mainittuun. Jos onnellisen illallisen kumppani olisi juuri sanonut, että hänen ateriansa maistui hyvältä, yksi tapa hyväksyä se on sanoa: ”Kyllä, ruoka maistuu hyvältä.”
Ironista kyllä, apulaitetta voidaan käyttää myös negatiivisen verbin muodostamisen ulkopuolella ilmaistakseen myös eri mieltä. Jos esimerkiksi onnellinen ruokailija kuuli tyytymättömän valittavan ruoasta, hän voisi vastustaa valitusta toteamalla, että ruoka todellakin maistuu hyvältä. Suurimman osan ajasta englanninkieliset kuitenkin jättävät apuvälineet yksinkertaisten ja myönteisten lausuntojen varaan.
Menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa negatiivisen verbin ainoa tehtävä on kääntää lause päähänsä. Kiireinen toimitusjohtaja huutaa alaiselle: “Meillä ei ole aikaa tälle hölynpölylle”, eikä se välttämättä tarkoita kirjaimellisesti ajan loppumista, mutta toimitusjohtajan näkymät ovat negatiiviset. Lapsi, joka haluaa jäädä uima -altaaseen, herättää meteliä, kun on aika lähteä julistamalla: “En lähde!” Lapsen järkyttynyt vanhempi saattaa vastata: “En halua kuulla sitä.” Kaikissa tapauksissa negatiivisen verbiyksikön merkitys on selvä.