Verkkosilta, joka tunnetaan myös nimellä kerroksen 2 kytkin, on laitteisto, jota käytetään muodostamaan yhteys kahden erillisen tietokoneverkon välille tai jakamaan yksi verkko kahteen. Molemmat verkot käyttävät yleensä samaa protokollaa; Ethernet on esimerkki protokollasta. Verkkolaitteita ovat muun muassa henkilökohtaiset tietokoneet (PC), tulostimet, reitittimet, kytkimet ja keskittimet. Verkkoon Ethernet -sovitinkortin kautta yhdistetyillä laitteilla on Media Access Control (MAC) -osoite, jota kutsutaan myös fyysiseksi tai laitteisto -osoitteeksi. Tämä osoite yksilöi laitteen yksilöllisesti siltaan, joka voi sitten määrittää mihin verkkoon laite on kytketty.
Verkkosillan pääasiallinen tehtävä on välittää tietoja lähettävän ja vastaanottavan laitteen MAC -osoitteen perusteella. Tämä toimenpide auttaa poistamaan niin kutsutut törmäysalueet. Yksi tapa määritellä törmäysalue on verkko, jossa yksi laite, jota kutsutaan myös solmuksi, pakottaa kaikki muut laitteet kuuntelemaan, kun se lähettää datapaketteja. Toisen määritelmän mukaan törmäysalue on olemassa, kun kaksi tai useampi laite yrittää lähettää tietoja täsmälleen samaan aikaan. Verkot, joissa on Carrier Sense Multiple Access/Collision Detection (CSMA/CD), olisi teoriassa suojattava törmäyksiltä, mutta CSMA/CD voi epäonnistua.
Aina törmäysten sattuessa datapakettien tehokas siirto vaarantuu suuresti. Mitä enemmän verkossa olevia laitteita yrittää lähettää tietoja, sitä suurempi on mahdollisuus törmäykseen. Verkkosiltaa voidaan käyttää yhden verkon jakamiseen kahteen osaan, mikä vähentää siirto -oikeuksista kilpailevien laitteiden määrää. Jos esimerkiksi verkossa A on 20 laitetta, on todennäköistä, että kaksi tai useampi niistä yrittää lähettää tietoja samanaikaisesti ja aiheuttaa törmäyksen. Jos silta lisätään, se voi jakaa verkon A 10 laitteen verkkoiksi A ja B.
Kun verkkosilta on liitetty, se alkaa “kuunnella” kahden verkon laitteiden suorittamaa tiedonsiirtoa. Se saavuttaa tämän tallentamalla laitteiden MAC -osoitteen taulukkoon, jonka se luo automaattisesti ilman ohjelmointia siihen. Kun ensimmäinen laite lähettää tietoja, silta lisää MAC -osoitteensa edelleenlähetystaulukkoon tulevaa käyttöä varten. Silta tarkastelee myös määränpään tai vastaanottavan laitteen MAC -osoitetta. Jos se ei näy taulukossaan, silta lähettää datapaketin kaikille laitteille molemmissa verkoissa löytääkseen aiotun kohteen.
Lähetystaulukoita ei rakenneta heti, vaan verkkosillan on odotettava, kunnes se vastaanottaa lähetyksen laitteelta, ennen kuin se voi oppia MAC -osoitteensa. Vastaanottavien laitteiden MAC -osoitteet on myös opittava yleislähetyksen kautta, etsimällä kohteen sijainti. Kun kohde vastaa, sen osoite lisätään myös verkkosillan edelleenlähetystaulukkoon. Lopulta kaikki MAC -osoitteet kaapataan ja datapaketit reititetään tehokkaasti suoraan määränpäähänsä. Tämä tapahtuu ilman, että kaikkien laitteiden on kuunneltava yhtä lähettävää laitetta.
Kun lähettävät ja vastaanottavat laitteet ovat samassa verkossa, datapaketteja ei välitetä. Jos ne ovat vastakkaisissa verkoissa, silta välittää tiedot eteenpäin. Törmäysten estäminen ei ole ainoa siltojen käytön etu; niitä käytetään myös tiedonkulun hallintaan yksityisyyden säilyttämiseksi. Kun laite lähettää, silta näkee sen MAC -osoitteena, joka kuuluu yhteen kahdesta erillisestä verkosta, ja jos lähettävät ja vastaanottavat laitteet ovat samassa verkossa, tietoja ei välitetä. Tämä on yksi tapa, jolla verkon ylläpitäjä voi ylläpitää tietojen yksityisyyttä.