Fast Ethernet on joukko Ethernet -standardeja 100 megabittiä sekunnissa (Mbps) tietokoneverkkoon. Fast Ethernetin avulla tietoja voidaan siirtää kuparikierrettyjen parien tai pidemmän matkan kuituoptisten kaapeleiden kautta. Sen alhaiset kustannukset ja suhteellisen suuri nopeus tekevät siitä usein hyvän valinnan päivittäiseen verkkoyhteyteen. Pöytätietokoneet ja kannettavat tietokoneet käyttävät sitä usein kommunikoidakseen verkkokeskittimien, reitittimien ja kytkimien kanssa.
1990 -luvun alussa olemassa olevien Ethernet -verkkojen 10 Mbps: n nopeusrajoitus loi usein pullonkauloja. Nopeat optiset tekniikat, kuten FDDI (Fiber Distributed Data Interface), olivat usein liian kalliita toteuttaa. Sähkö- ja elektroniikkainsinöörien instituutti (IEEE) esitteli Fast Ethernetin edulliseksi ratkaisuksi vuonna 1995. Kannattajat väittivät alun perin, että tätä 100 Mbps: n tekniikkaa voidaan käyttää korvaamatta olemassa olevia verkkokaapeleita. Todellisuudessa monet asennukset johdotettiin uudemmalla kaapelistandardilla, jotta ne tukisivat täysin laitteen suurempia kaistanleveyksiä.
American National Standards Institute (ANSI) -luokan (CAT) 3 -kaapeleita käytettiin laajalti 10 Mbps Ethernet -verkoissa. IEEE 100BASE-T2- ja 100BASE-T4-standardit esittivät Fast Ethernetin parikaapelien yli. Nämä standardit käyttivät samoja CAT 3 -kaapeleita kuin vanhemmat 10 Mbps: n verkot. IEEE 100BASE-TX: stä tuli yleisimmin käytetty standardi, jossa käytettiin CAT 5 tai parempia kuparikaapeleita. CAT 3: n tapaan CAT 5 -kaapeleiden enimmäispituus on 328 metriä (100 jalkaa) ja ne käyttävät samantyyppistä liitintä.
Neljä lisästandardia IEEE 100BASE -perheessä määrittelee kuituoptiset 100 Mbps -yhteydet. Näiden kaapelien enimmäispituudet ovat 1,310 metriä – yli 400 kilometriä. Käytetty optiikka ja kuidut määräävät kaapelin sallitun pituuden ja rakenteen.
Siirtymisen helpottamiseksi 10 Mbps: stä Fast Ethernetiin myytiin monia laitteita, jotka tukevat molempia nopeuksia. Niin kutsutut “10/100” -verkkokortit, kannettavien käyttöliittymät ja keskittimet voivat automaattisesti neuvotella suurimman tuetun linjanopeuden kanssa. Tämä ominaisuus voi sisältää myös reitittimet, kytkimet ja muut verkkolaitteet sekä käynnistysajan nopeuden määritykset.
Termi nopea Ethernet liittyy siihen aikaan käytettävissä olevaan verkkotekniikkaan. Vuonna 1995 tavallinen Ethernet toimi vain 10 Mbps nopeudella ja Fast Ethernet 10 kertaa nopeammin. 1990 -luvun lopulta lähtien Ethernet -nopeudet ovat kuitenkin kasvaneet huomattavasti. 1 Gigabit sekunnissa (Gbps) Etherne – joka tunnetaan myös nimellä Gigabit Ethernet – otettiin käyttöön vuonna 1999. Tätä seurasi pian 10, 40 ja 100 Gigabit Ethernet 2000 -luvulla.