Oikeinkirjoituksen ja kieliopin välinen suhde liittyy sanan merkitykseen ja asiayhteyteen. Vahvistetut kieliopin rakennesäännöt ovat erityisen tärkeitä homonyymien ja homografien käytön kannalta. Nämä sanat ovat identtisiä tai lähes identtisiä puhuttuja ääniä, mutta joilla on erilainen kirjoitusasu. Ilmaukset, jotka ovat kieliopillisesti oikein, mutta sisältävät väärin kirjoitetun sanan, voivat päätyä täysin muuttuneisiin merkityksiin. Muita tavallisia kirjoituskielen virheitä ovat virheelliset omistusmuodot, supistukset ja prepositiovalinnat. Oikeinkirjoitus ja kielioppi ovat yleensä ensimmäisiä merkkejä kirjoittajien uskottavuudesta, auktoriteetista ja koulutustasosta, ja molempien asianmukainen käyttö on välttämätöntä kaikenlaisen kirjallisen viestinnän tehokkuuden kannalta.
Monilla kielillä on eroja sanoissa, jotka kuulostavat samalta puhuttaessa, mutta kirjoitetaan aivan eri tavalla. Nämä oikeinkirjoituksen vaihtelut muuttavat näiden sanojen merkityksiä eivätkä siksi salli niiden olevan keskenään vaihdettavissa kirjallisessa koostumuksessa. Sanoilla “vaikuttaa” ja “vaikutus” on esimerkiksi lähes identtinen ääntäminen. “Vaikuttaa” luokitellaan verbiksi, kun taas “vaikutus” on yleensä nimetty substantiiviksi, ja nämä sanat ovat esimerkkejä homografioista. Yleinen kirjoitusvirhe oikeinkirjoituksessa ja kieliopissa sisältää yhden sanan vaihtamisen toiseen ja kieliopillisesti virheellisen lauseen tai lauseen luomisen.
Sanan oikeinkirjoituksen ja sen äänen välisiä yhteyksiä tutkitaan kielitieteen alalla, joka tunnetaan nimellä fonologia. Syntaksi viittaa erityisiin sääntöihin, jotka sanelevat, kuinka sanaryhmä voidaan järjestää oikeaksi lauseeksi. Tarkan kuuluvan lauseen kuuleminen voi joskus aiheuttaa sekaannusta, kun sama lause kirjoitetaan muistiin epäjohdonmukaisella oikeinkirjoituksella ja kieliopilla. Sävellyksen johdantokurssit sisältävät usein esityksiä siitä, kuinka fonologiaa ja syntaksia on sovellettava samanaikaisesti, jotta voidaan luoda kirjallinen työ, joka ei sisällä väärin sijoitettuja homografioita tai homonyymejä.
Oikeinkirjoitus ja kielioppi liittyvät läheisesti morfologiaan, joka on järjestelmällinen tapa tutkia kielen merkityksen antavia elementtejä. Nämä elementit sisältävät sekä sanat että kieliopilliset muokkaajat, jotka muuttavat niitä lauserakenteen sääntöjen mukaan. Oikeinkirjoitusvirheet voivat johtua epätarkasti sijoitetusta heittomerkistä, kun kirjoitetaan yksikkö- tai monikkotiedettä. Sanasta, joka on tarkoitettu olemaan yksikkömuodossa, voi vahingossa tulla monikkomallisto, kun heittomerkki seuraa pikemminkin “s” kuin edeltää sitä. Sama periaate koskee myös supistusten kirjallisia virheitä, jotka voivat yleensä aiheuttaa lukijan hämmennystä; esimerkki voisi olla “ei” eikä “ei”.