Osteoklastit ovat suuria soluja, joissa on useampi kuin yksi ydin. Yleensä ne sisältävät 5 – 20 tumaa, mutta niitä voi olla jopa 200. Ne löytyvät luun painumista, jotka ovat hieman suurempia kuin itse osteoklasti. Tutkijat uskovat, että osteoklastit luovat aktiivisesti näitä reikiä, jotka tunnetaan “Howshipin aukkoina”.
Osteoklastin puolella, joka on luun vieressä, on joukko mikrovilliä, jotka tulevat luuhun. Tämä reuna muodostaa solun aktiivisen pinnan, jossa se voi hajottaa luun. Osteoklastit tuottavat useita entsyymejä, jotka mahdollistavat luun imeytymisen, mutta ensisijainen on hapan fosfataasi.
Osteoklastien tuottamat entsyymit pystyvät poistamaan epäorgaanisen kalsiumin ja fosforin luukudoksesta. Ne voivat myös hajottaa orgaanista materiaalia, kuten kollageenia, joka muodostaa itse luun. Aluksi luu hajoaa erilleen mineraalien ollessa vielä kudoksen sisällä.
Kun osteoklasti sulattaa luukudosta, se sulkee itsensä luun loven yläpuolelle. Tämä luo solun alle alueen, joka tunnetaan nimellä resorptiokuoppa. Tietyt entsyymit, mukaan lukien katepsiini K, vapautuvat kuoppaan ja liukenevat luun paloiksi. Osteoklasti ottaa luunpalasia ja liuottaa ne.
Tämän prosessin aikana mineraalit kalsium ja fosfori tuodaan osteoklastien sisään erityisissä suljetuissa osastoissa, joita kutsutaan vesikkeleiksi. Vesikkelit kulkevat solun läpi ja vapautuvat verenkiertoon. Tätä prosessia voidaan käyttää lisäämään kivennäisaineita kehossa, koska kalsiumia ja fosforia käytetään monissa prosesseissa. Osteoklastit eivät kuitenkaan resorboi luuta, joka ei sisällä mineraaleja, koska tämä luu on yleensä vielä kehittymistilassa.
Osteoblastit ja osteoklastit syntyvät erilaisista soluprosesseista. Tiettyjä proteiineja, kuten makrofagipesäkkeitä stimuloiva tekijä (MCSF), on oltava läsnä, jotta solut erilaistuisivat osteoklasteiksi. Osteoblastit kuitenkin luovat näitä proteiineja, joten niiden läsnäolo on välttämätöntä osteoklastien kehittymiselle. Puutteet MCSF:ää ja muita proteiineja koodaavissa geeneissä voivat johtaa osteoklastien puutteeseen. Se voi myös johtaa osteopetroosin kehittymiseen, harvinaiseen sairauteen, jossa luut kovettuvat.