Yhteistyökasvatus on eräänlainen oppiminen, jossa opiskelijat jakavat opintoajansa luokkahuoneessa tapahtuvan oppimisen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen välillä. Tämä voidaan tehdä lukukaudesta toiseen, kun yksi lukukausi vietetään luokissa, seuraava työssä ja sitten takaisin luokissa, kunnes opiskelija on suorittanut ohjelmansa. Jotkut ohjelmat toimivat sen sijaan jakamalla opiskelijan päivä luokkahuoneen ja työpaikan välille. Osuuskuntakasvatus on tyypillisesti ensisijaisesti sidoksissa siihen, mitä on opittu ja miten tätä tietoa voidaan käyttää “todellisessa maailmassa”, ja sitä käytetään tyypillisesti teknisissä koulutusohjelmissa.
Herman Schneider ehdotti ja loi ensimmäisen kerran 20 -luvun alussa. Osuuskuntakasvatuksella pyritään kannustamaan opiskelijoiden oppimista yhdistämällä oppimansa suoraan siihen, miten sitä voidaan käyttää työpaikalla. Usein kokemukselliseen oppimiseen ja vastaaviin koulutuspedagogiikoihin liittyvä osuuskuntaopetus yhdistää tyypillisesti toisen asteen opiskelijan, kuten korkeakoulun tai yliopiston, jossa on todellinen työympäristö. Esimerkiksi tietotekniikasta kiinnostunut voi ottaa yhden lukukauden oppitunteja mikrosiruista ja piirilevyjen suunnittelusta. Seuraavana lukukautena hän työskenteli yrityksessä, joka luo mikrosiruja ja piirilevyjä.
Muissa osuuskuntakasvatuksen muodoissa edellisen esimerkin opiskelija oppisi päivän yhden osan aikana ja työskenteli toisessa osassa päivää. Joten hän voi oppia jotain aamulla ja todella käyttää tätä tietoa iltapäivällä tai illalla työskennellessään. Tämän avulla opiskelija voi välittömästi yhdistää luokkahuoneessa oppimansa materiaalin siihen, miten se koskee todellista alaa, jolla hän haluaa työskennellä. Tätä yhteyttä auttavat usein ohjaajat, jotka työskentelevät pääasiassa fasilitaattoreina ja auttavat oppilaita pohtimaan työtä ja miten se liittyy luokkaoppitunteihin.
Jotkut osuuskuntakasvatuksen arvostelijat näkevät näissä ohjelmissa puutteita sekä siinä, että niiden suorittaminen vaatii usein paljon aikaa, että oppilas ei ehkä muodosta yhteyttä luokkahuoneen ja työpaikan välille. Koska tekniikasta on tullut yhä tärkeämpää monilla toimialoilla, tällaista koulutusta pidetään usein ihanteellisena keinona opettaa aloittelijoille jollakin alalla ja myös helpottaa jatkuvaa koulutusta alalla jo työskenteleville. Muut pedagogiset liikkeet, kuten palveluoppiminen ja kokemuksellinen koulutus, ovat usein hyödyntäneet yhteistyöopetuksen ideoita, ja amerikkalaisen teknologiakasvatuksen tulevaisuus voi hyvinkin liittyä johonkin näistä malleista.