Paavalin teologia on kokoelma nykyaikaisia kristillisiä uskonnollisia uskomuksia vuodesta 2011 lähtien, jotka perustuvat Paavalin tai Tarsolaisen Saulin, Rooman kansalaisen ja instrumentaalikirjailijan ja lähetyssaarnaajan, opetuksiin, kun perustettiin varhaiskristillinen kirkko 31–67 ILMOITUS. Paavalin uskotaan aloittaneen kristinuskon perustavanlaatuisten opien julistamisen, kuten kaiken ihmisen synnin sovituksen Kristuksen uhrin kautta, pelastuksen uskon kautta tekojen sijaan ja Jeesuksen Jumalan Pojana. Paavali oli Jeesuksen aikalainen, mutta ei yksi 12 opetuslapsesta, vaan sen sijaan läsnäolo varhaiskristillisessä kirkossa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. Kristillisen Raamatun Uuden testamentin osio sisältää 14 kirjettä tai kirjettä kristillisestä opastuksesta ja opetuksesta Paavalin teologian perustana, jonka hän kirjoitti varhaiskirkon jäsenille. Vaikka teologiset historioitsijat uskovat lopullisesti vain seitsemän näistä, jotka johtuvat suoraan Paavalista, kolme muuta on avointa keskustelulle niiden alkuperästä ja voi olla myös hänen käsistään.
Paavali oli ammatiltaan teltantekijä ja tyypillinen aikansa juutalainen, joka ei kuitenkaan pitänyt juutalaisia uskomuksia etenkään sen jälkeen, kun hän oli kääntynyt kristinuskoon Damaskoksen tiellä joskus 30 -luvun alussa. Paavalin teologian peruskäsitteisiin kuuluu, että Kristus lähetettiin koko ihmiskunnan, ei vain juutalaisten, pelastajaksi. Siksi hänen varhaiskirkon teologinen koulutuksensa keskittyi tavoittamaan pakanoita tai ei-juutalaisia tavallisia ihmisiä Rooman valtakunnan Välimeren alueella. Paavalin teologia opetti, että vaikka Kristus oli Jumalan Poika, hän oli alistettu Isälle Jumalalle ja olennolle, jonka kautta Isä Jumala loi kaiken ja tuki kaikkea. Paavali edisti edelleen uudentyyppistä teologiaa kirkossa, joka hylkäsi juutalaisten Vanhan testamentin raamatulliset käytännöt, kuten eläinten uhraamisen, korvaamalla Kristuksen täydellisen luonteen uhrina ihmisten synnin peittämiseksi.
Suurin osa Paavalin teologiasta oli suoraan ristiriidassa juutalaisten opetusten kanssa Messiasta ja johti yhä suurempiin erimielisyyksiin varhaiskristillisten uskomusten ja juutalaisten uskomusten välillä. Suoraan seurauksena harvat tuon ajan juutalaiset kääntyivät kristinuskoon, vaikka se tarjosi iankaikkisen elämän niille, jotka uskoivat Kristukseen ja hänen uhriinsa. Paavalin teologiasta tuli itse asiassa Uuden testamentin näkemysten kulmakivi, joka suurelta osin kielsi Vanhan testamentin opetusten tärkeyden tai tarpeellisuuden pelastuksen saavuttamisessa. Siinä kuvattiin koko ihmiskunta lopullisen tuomion kohteeksi syntiensä puolesta, ja ainoa tapa paeta tuomiota oli anteeksianto Kristuksen jumalallisella uhrilla maailman tähden.