Paikallisvero, jota joskus kutsutaan kunnallisveroksi, on mitä tahansa paikallisen viranomaisen määräämää verotusta. Kaupungit, kaupungit, maakunnat, seurakunnat ja vastaavat lainkäyttöalueet käyttävät usein veroja keinona luoda tulovirtoja, jotka auttavat ylläpitämään julkisia palveluja ja erilaisia keskeisiä toimintoja alueella. Paikallisen veron luonteesta riippuen se voi olla tai ei ole kelvollinen käytettäväksi valtion tai kansallisen tuloveroilmoituksen vähennyksenä.
Yksi yleisimmistä esimerkeistä paikallisverosta tunnetaan myyntiverona. Tässä skenaariossa kaupunki perii veron, joka määräytyy niiden lainkäyttövaltaan kuuluvissa vähittäiskaupoissa myydyistä tavaroista. Tavarat, kuten ruoka, vaatteet, erilaiset viihteet ja muut ostokset, ovat todennäköisesti jonkinlaisen paikallisen veron alaisia. Koska tämäntyyppiset verot kerätään myyntipisteessä, kuluttajan ei yleensä tarvitse seurata maksettuja veroja; jälleenmyyjä tai myyjä tekee tämän.
Monet paikalliset lainkäyttöalueet käyttävät myös kiinteistöverolainsäädäntöä keinona tuottaa tuloja, joita käytetään paikallisten palvelujen ylläpitämiseen. Toisin kuin myyntivero, joka kerätään joka kerta ostoksen yhteydessä, kiinteistövero lasketaan vuosittain paikallisen lainkäyttöalueen säännöissä vahvistettujen perusteiden mukaisesti. Vaikka tämä ei aina pidä paikkaansa, paikallinen kiinteistövero on todennäköisesti korkeampi, jos ei ole säännöksiä myyntiveron kantamisesta sellaisista perusteista kuin ruoka tai vaatteet.
Paikallinen myyntiverorasitus voi joskus olla hankala tietyllä lainkäyttöalueella asuville asukkaille. Tämä johtuu siitä, että niihin voidaan soveltaa useampaa kuin yhtä paikallista verotyyppiä. Pienen kaupungin kansalainen voi maksaa kaupunkiveroja samalla kun hän joutuu maksamaan jonkinlaisia maakuntaveroja. Tässä tapauksessa vähittäiskauppiaat keräävät kaikki sovellettavat verot ostohetkellä ja toimittavat asianmukaisen prosenttiosuuden kerätyistä tuloista kullekin lainkäyttöalueelle. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kuluttaja maksaa tällä hetkellä kymmenen prosentin veron ostoista, kuusikymmentä prosenttia tästä summasta voi mennä valtion verovirastolle, XNUMX prosenttia kaupungille ja kaksikymmentä prosenttia läänille tai seurakunnalle.
Mitä tulee paikallisiin veroaloitteista rahoitettaviin paikallisiin palveluihin, monet kunnat käyttävät kerättyjä varoja lainkäyttöalueen katujen ja teiden ylläpitoon, vesi- ja viemärijärjestelmien roskien keräykseen liittyvien kulujen hallintaan ja jopa tukevat paikallisia koulujärjestelmiä. Joskus paikallinen vero voidaan ottaa käyttöön tiettyyn tarkoitukseen, eikä kerättyjä varoja voida käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Jos esimerkiksi lääni määrää koulutusveron, kerätyt rahat on tarkoitettu käytettäväksi paikallisten koulujen käyttöön, eikä niitä voida ohjata käytettäväksi kadujen kunnostamiseen tai kunnallispuistojen ylläpidon tukemiseen.