Paineharja on termi ulkonevalle muodostumalle, joka on tehty joko jäästä tai laavasta. Kun tällainen harjanne muodostuu jäässä, se johtuu yleensä järven pinnan vaihtelevista lämpötiloista tai, jos kyseessä on valtameri, merijää. Paineharjat, jotka koostuvat laavasta, muodostuvat yleensä sen jälkeen, kun sulatettu laava työntää ylös karkaistun laavan yläkerroksen. Nämä tapahtumat voivat kiinnostaa jäätikologia, joka tutkii jään luonnollisia prosesseja, tai vulkanologeja, jotka tutkivat tulivuoria ja laavaa sekä niistä syntyviä muodostumia.
Kun vesimuodostuman pinta jäätyy kylmissä lämpötiloissa, joko järvellä tai meren pinnalla, voi muodostua paineharjanne. Jos jäädytetyn veden pinta sulaa ja jäähtyy toistuvasti, se aiheuttaa supistumista ja laajenemista ja seurauksena voi olla halkeama. Erittäin kylmissä lämpötiloissa on mahdollista, että jää supistuu edelleen aiheuttaen rakoja näiden halkeamien välillä. Nämä halkeamat täyttyvät joskus vedellä, joka myös jäätyy. Jos lämpötila nousee myöhemmin, tämä jää laajenee ja pakottaa itsensä halkeamasta aiheuttaen ulkonevan harjanteen, joka voi ulottua ylöspäin noin 10 metriä tai enemmän.
Jäästä valmistettuja paineharjoja ei pidä sekoittaa kivimurskaan. Kivimurska on hajanaisen jään ryhmä, joka peittää paljon suuremman jäädytetyn pinnan. Se on myös paljon korkeampi kuin paineharja.
Kun laava virtaa, se voi muodostaa paineharjan, jota voidaan kutsua myös myrskyksi. Tämä voi tapahtua, kun laavan uloin pinta alkaa kovettua ja vielä sula laava alla alkaa työntyä sitä vasten alhaalta. Seurauksena voi olla kohonneita kovettuneita laavia, joiden korkeus ja pituus vaihtelevat.
Pieniä koteloita voi esiintyä laavapuristusharjan seurauksena, ja ne tunnistetaan yleensä inflaatioluolaksi. Tämä ei ole yleistä, mutta voi tapahtua, kun laava kovettuu ontolla sisäosalla. Näiden pienten luolien sisäpinta muuttuu yleensä onttoksi, kun ulkopinta kovettuu ja sulan laava, joka aiheutti paineharjan esiintymisen, löytää tien paeta.