Pakottava lause on lause, joka antaa käskyn. Nämä lauseet alkavat yleensä verbillä ja niiltä puuttuu määritelty aihe. Aihe on kuitenkin aina toinen henkilö “sinä”, ja siksi hänet ymmärretään ilman nimenomaista ilmoitusta.
Kolme asiaa on yhteistä kaikille pakottaville lauseille. Ensinnäkin he kaikki käskivät jotakuta tekemään jotain. Toiseksi, he kaikki käyttävät aiheenaan ilmaisematonta “sinua”, jota kutsutaan myös “sinä ymmärsit”. Kolmanneksi ne kaikki alkavat verbillä tai sanalla “ota” ja sen jälkeen verbillä.
Komennot annetaan yleensä läsnä olevalle henkilölle tai ihmisille. Esimerkiksi kukaan ei sanoisi “pese kätesi” henkilölle, jolle he eivät puhuneet suoraan. Jos henkilö haluaa käskeä jotakuta, joka ei ole läsnä, pesee kätensä, hän voi kertoa läheiselle henkilölle ”käskeä häntä pesemään kätensä”. Komento muuttuu sitten “pesusta” tilaan “kertoa”, ja se annetaan edelleen nykyiselle henkilölle.
Pakottavilla lauseilla ei voi olla muuta aihetta kuin “sinä”. Vaikka aihe on yleensä jätetty pois pakottavasta lauseesta, “sinä” voidaan sijoittaa lauseen eteen, ja se on silti järkevä. Esimerkiksi “sinä otat nuo vaatteet”. Toista pronominia ei voida sijoittaa verbin eteen, ja lauseella on sama merkitys. Sanominen “hän noutaa nuo vaatteet” on kieliopillisesti virheellinen, koska yksittäisten asesanojen oikea verbimuoto on “poimii” eikä “poimi”.
“Hän” korvaaminen “heillä” ei silti johda komentoon. Vaikka “he ottavat vaatteensa” on kieliopillisesti oikea lause, sen merkitys ei ole enää käsky. Sen sijaan tämä lause ilmaisee, mitä “he” tekevät, eikä kehota “heitä” tekemään se.
Pakottava lause on aina nykyisessä muodossa, koska komentoja annetaan nyt, ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Esimerkiksi “mene kauppaan” -komennon “mene” muuttaminen menneeseen tai tulevaan muotoon tekee lauseesta hämmentävän ja kieliopillisesti virheellisen. “Lähti kauppaan” tai “menee kauppaan” jättää lukijan haluamaan tietää lauseen “kuka” tai aiheen. Nämä lauseet eivät ole enää käskyjä.
Vaikka niitä esiintyy yleisimmin puheessa, pakollisilla lauseilla on myös paikkansa kirjallisesti. Kaunokirjallisuudessa ne löytyvät vuoropuhelusta. Useimmiten lukijat kuitenkin kohtaavat ohjeissa pakottavan lauseen. Reseptit tai vaiheittaiset ohjeet ”ohjeiden antamiseen” käyttävät komentoja. Useimmissa ohjeissa itse asiassa jokainen vaihe alkaa pakottavalla lauseella.