Pelikaani on vesilintu, joka tunnetaan erottamiskykyisestä kurkkupussistaan, jolla se saa ruokaa. Maailmassa on löydetty kahdeksan pelikaanilajia. Pelikaanit asuvat pääasiassa alueilla, jotka ovat lähellä suuria vesistöjä, sekä raikkaita että suolaisia, sekä järviä ja jokia.
Pelecanidae -perheen muodostavat kahdeksan pelikaanilajia. Pelecanidae jakaa Pelecaniformes -järjestyksen kaukaisille sukulaisilleen, rintamalleille, merimetsoille, tikalle, fregatilinnuille, suukuille ja trooppisille linnuille. Tämän järjestyksen jäsenet elävät siirtomaa -aikana ja yksittäiset linnut ovat yksiavioisia. Heidän jälkeläisensä syntyvät avuttomina ja vaativat jatkuvaa huomiota.
Pelikaaneja pidetään yleensä kahdessa ryhmässä. Ensimmäisellä on harmaa tai ruskea höyhenpeite ja pesii puissa tai, Perun pelikaanin tapauksessa, kivillä. Toisen ryhmän muodostavat ne pelikaanit, joilla on valkoinen höyhenpeite ja jotka pesivät maassa.
Ruskea pelikaani on Pelecanidaen pienin jäsen ja painaa keskimäärin 6 kg, on 2.75 m pitkä ja sen siipien kärkiväli on 3.5 jalkaa. Dalmatian Pelikaani on suurin keskimäärin 1.06 kiloa ja 6 metriä pitkä, siipien kärkiväli jopa 1.83 metriä. Keskimääräiseen laskuun mahtuu jopa 33 litraa vettä.
Pelikaanit ovat lihansyöjiä, jotka kuluttavat enimmäkseen kalaa, mutta myös sammakkoeläimiä, äyriäisiä ja harvoin pienempiä lintuja. Ne kaivaa kalaa vedestä laskun alareunaan kiinnitetyn suuren kurkkupussin avulla, ja monet lajit käyttävät metsästyksessä myös osuuskuntakalastusmenetelmiä. Linnut muodostavat suoran tai U-muodon, jotka lentävät matalalla vedenpinnan yli ja lyövät siipiä pintaa vasten. Tämä ajaa kalat mataliin vesiin, joissa pelikaanit voivat helposti kaataa saaliinsa vedestä.
Ruskea pelikaani on poikkeus tästä suuntauksesta, koska ne ruokkivat pääasiassa menhadenia, silliä, ja käyttävät aggressiivisempaa metsästystyyliä sukeltamiseen ja saaliinsa kuiskaamiseen laskussaan. Ainoat muut tällä menetelmällä havaitut lajit ovat Perun pelikaani ja Australian pelikaani, vaikka esiintyminen on harvinaista.
Pelikaanit eivät säilytä vankeudessa olevia kaloja pusseissaan. Sen sijaan ne syöttävät heti. Jos pelikaanilla on poikasia ruokittavaksi, se avaa suunsa ja sallii nuoren linnun ruokkia kurkustaan, josta se voi saada regurgitoitua ravintoa.
Ruskeaa pelikaania pidettiin aikoinaan uhanalaisena Pohjois -Amerikassa. DDT- ja dieldriiniset torjunta -aineille altistumisen vuoksi näiden pelikaanien munat vaurioituisivat eivätkä pystyisi ylläpitämään alkion kypsymistä. DDT -torjunta -aineiden käyttö kiellettiin vuonna 1972, ja sen jälkeen ruskea pelikaani on onnistunut asuttamaan uudelleen eikä sitä pidetä enää uhanalaisena lajina. Dalmatian Pelikaani on harvinaisin pelikaanilaji, jota seuraa tarkasti Spot-billed. Australian ja Valkoiset pelikaanit ovat seuraavat kaksi yleisintä lajia.