Permakulttuuri on termi, jota käytetään kuvaamaan tarkoituksellista maatalouden ja asutuksen järjestelmää, jonka tarkoituksena on heijastaa luonnollisten ekosysteemien keskinäisiä suhteita ja kestävyyttä. Permakulttuuria voidaan nähdä päinvastoin kuin intensiivistä maataloutta, joka lopulta jättää maan kasvattamattomaksi ja vähentää vähitellen ihmisten asumiseen sopivan maan määrää. Permakulttuuri on yritys käyttää maata parhaalla mahdollisella tavalla, jotta sukupolvet voivat tulevaisuudessa käyttää maata tuottavalla tavalla, mikä mahdollistaa henkilökohtaisen toimeentulon.
Permakulttuurin keksivät terminä 1970 -luvulla David Holmren ja Bill Mollison, kaksi australialaista, jotka ovat omistautuneet kestävään maankäyttöön. He ovat jatkaneet teorioidensa laajentamista ja auttaneet rakentamaan laajempaa permakulttuuriliikettä, julkaisemalla kirjoja ja järjestämällä työpajoja, jotka auttavat levittämään ihanteitaan ja tekniikoitaan. Vaikka he olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät sanaa, permakulttuurin ihanteet nykyisessä mielessä ovat olleet olemassa ainakin 20 -luvun alkupuolelta lähtien, ja permakulttuurin ytimen muodostavat käytännöt ovat tuhansia vuosia.
Permakulttuuri on alkeellisimmillaan vain maatalouden muoto, jota voidaan harjoittaa ikuisesti. Teollisia viljelytekniikoita pidetään luontaisesti rajallisina, ja lopulta seinämän ohi ei voi enää käyttää maata. Suuritiheyksiset viljelykasvit ja yksittäisten viljelykasvien käyttö suurilla mailla riistää tarvittavat ravintoaineet sukupolvien kuluessa ja lopulta jättää maan karuiksi. Samaan aikaan keinotekoiset lannoitteet voivat kerätä suoloja ajan myötä, mikä tekee maaperästä epäystävällisen kasveille.
Permakulttuuri yrittää tarkastella maata kokonaisvaltaisesti yhdistämällä kaikki eläimet ja kasvit, jotka elävät siinä, ja yhdistämällä sen sosiaalisiin rakenteisiin, jotka on suunniteltu edistämään myös pitkäaikaista maataloutta. Jokainen ruokajakson osa jaetaan siihen, mitä se vaatii ja mihin se vaikuttaa, ja sitten jokainen elementti kootaan yhteen muodostaen dynaamisesti itsekantavan kokonaisuuden. Jos järjestelmässä havaitaan heikkous, joka voi lopulta johtaa järjestelmän rikkoutumiseen, jotain lisätään tai poistetaan heikkouden korjaamiseksi ja täysin kestävämmän ekosysteemin luomiseksi.
Samaan aikaan permakulttuuri ylittää pelkän mekaanisen periaatteiden joukon pysyvän maatalouden edistämiseksi, ja katsoo itsensä myös eettiseksi rakenteeksi pysyvän kulttuurin rakentamiseksi. Permakulttuurin ajatuksen keskiössä ovat ajatukset siitä, että maapallosta huolehtiminen on eettinen välttämättömyys, että maapallolta kerätyt resurssit on jaettava tasapuolisesti kaikkien ihmisten ja olentojen kesken ja että ihmisyhteisöjen on tuettava toisiaan täysin.
Kun teolliset ruokajärjestelmät alkavat näyttää uhkaavan lukemattomia tekijöitä, tuholaisista, jotka hyökkäävät yksiviljelykasveja vastaan, kohonneisiin hintoihin ja teollisten elintarvikkeiden luomiseen ja kuljettamiseen tarvittavien fossiilisten polttoaineiden tarjonnan vähenemiseen, permakulttuuri saa yhä enemmän tukea. Yhteisöt pyrkivät permakulttuuriin keinona varmistaa paitsi sen, että heillä oleva maa pysyy terveenä myös tulevaisuudessa, mutta että niiden elintarviketarjonta säilyy myös mahdollisissa maailmanlaajuisissa kriiseissä.