Perseveraatiohoito edellyttää potilaan huolellista arviointia saadakseen lisätietoja hallitsemattoman toistuvan käyttäytymisen alkuperästä hoitosuositusten kehittämiseksi. Näitä voivat olla hoito, lääkkeet ja tuki esimerkiksi luokkahuoneessa. Potilaat, jotka kokevat sinnikkyyttä, voivat saada sen vaihtelevassa määrin, ja he voivat kokea itsearvioinnin hyödylliseksi. Tässä arvioinnissa hoitajat toimittavat potilaalle videoita ja transkriptioita käyttäytymisestä, jotta hän ymmärtää mitä tapahtuu.
Hallitsematon toistuva käyttäytyminen voi sisältää sanojen ja lauseiden toistamista sekä toimia. Potilaat voivat juuttua tiettyyn tunteeseen, aiheeseen tai strategiaan ilman kykyä edetä eteenpäin. Yksinkertaisessa esimerkissä henkilö, jonka tehtävänä on viedä pöytä oviaukosta, saattaa itsepäisesti jatkaa sen siirtämistä samalla tavalla sen sijaan, että kääntäisi sitä, poistaisi jalat tai tekisi muita muutoksia strategiaan nähdäkseen, voidaanko ongelma ratkaista. ongelma näin.
Potilaat voivat kokea sitkeyttä osana mielisairautta, kuten pakko -oireista häiriötä, kognitiivista vammaa, kuten autismia, tai traumaattisen aivovamman jälkeen. Kaikissa tapauksissa se heijastaa aivojen johdotuksen perustavanlaatuisia muutoksia, jotka vaikeuttavat potilaan kognitiivisten tehtävien suorittamista. Hän voi myös kokea muita oireita, jotka edistävät sinnikkyyttä ja voivat vaikeuttaa hoitoa.
Yksi hoitovaihtoehto on terapia. Potilaat voivat mennä käyttäytymisterapiaan ja psykoterapiaan saadakseen lisätietoja käyttäytymisen alkuperästä ja työskennellä sen sammuttamiseksi. Ystävät ja perheenjäsenet voivat auttaa tässä osallistumalla terapiaan potilaan kanssa. Jos hän esimerkiksi jumittuu toistuvien kysymysten kiertoon, perheenjäsenet voivat sanoa ”en tiedä” yrittääkseen poistaa potilaan syklistä. Potilaat voivat myös kehittää selviytymisstrategioita auttaakseen heitä hallitsemaan tilanteita, joissa esiintyy sitkeyttä, kuten tehtävien vaihtoa, kun he tuntevat itsensä jumiin.
Lääkkeet voivat olla vaihtoehto joillekin potilaille. Jos ongelma johtuu aivokemian epätasapainosta, potilas voi ehkä katkaista käyttäytymisjakson lääkkeillä. Farmakologiset toimenpiteet voivat myös käsitellä ahdistusta, masennusta ja muita tekijöitä, joilla voi olla merkitystä henkilön säilymisessä.
Myös tuki voi olla tärkeää. Opettajat voivat mallintaa hajautustekniikoita keskittyäkseen oppilaisiin, jotka kokevat sitkeyttä. Samat tekniikat voivat olla hyödyllisiä myös kotiympäristössä. Jos potilas tulee pakkomielle esimerkiksi lohkoilla pelaamisesta, vanhemmat voivat ohjata hänet määrätietoiseen leikkiin, kuten mallien rakentamiseen lohkojen kanssa tai lohkojen käyttämiseen kokeissa.