Plastointi on tieteellinen prosessi, jota käytetään ihmisen tai eläimen anatomian säilyttämiseen. Plastoinnissa kehossa oleva vesi ja rasva korvataan muovilla, mikä tekee ruumiista käytännössä kyvyttömän hajoamaan. Se on tapa ylläpitää ja säilyttää kehon ja sisäelinten muoto ja ulkonäkö, mikä voi olla erittäin arvokasta muun muassa lääketieteen opiskelijoille.
Plasti- nointiprosessissa keho balsamataan ensin formaldehydillä ja asetetaan sitten pakasteliuokseen, asetoniin, joka korvaa solujen veden. Runko upotetaan sitten nestemäisen polymeerin, kuten piikumin tai polyesterin, altaaseen. Kehon sisällä oleva asetoni alkaa kiehua ja haihtua, ja se korvataan muoviliuoksella. Muovi voidaan sitten kovettaa UV -valolla, kaasulla tai lämmöllä, mikä kovettaa kehon kiinteään muotoon.
Plastinaatiotekniikan kehitti tohtori Gunther von Hagens vuonna 1978, joka sai kolme erillistä patenttia plastinaatiotyöstään. Aluksi plastinaatiota käytettiin pääasiassa lääketieteellisissä laboratorioissa ja gallerioissa, jotta opiskelijoilla olisi erinomaiset visuaaliset esimerkit ihmiskehon anatomiasta. Kuitenkin vuonna 1993 von Hagens perusti Plastination Institutionin Heidelbergiin, Saksaan. Instituutin kanssa hän järjesti Japanissa julkisen näyttelyn ruumiista, joille oli tehty plastinaatio. Tapahtumaan osallistui yli kolme miljoonaa ihmistä.
Tämä tapahtuma oli alkusoittoa von Hagensin seuraavaan näyttelyyn, Body Worlds. Body Worlds -näyttelyssä huolellisesti säilötyt nahattomat ruumiit esitetään eri paikoissa, monet asettuvat ikään kuin harjoittavat tavallista toimintaa. Vaikka nämä plastinaatiomallit saattavat vaikuttaa sairailta joillekin, monet pitävät näyttelyä upeana tilaisuutena tutkia ihmiskehon sisäpuolta.
Nykyään plastinaatio on yleinen tekniikka ja erinomainen työkalu opettajille. Yläkoulujen ja lukioiden opiskelijoille näytetään usein plastologisen prosessin läpikäyneitä eläimiä; plastinaatiota käytetään yleisesti myös eläinnäytteille eläinlääketieteellisissä kouluissa. Aikaisempaan “muovipinnoitusmenetelmään” verrattuna plastinaatiokappaleet ovat paljon realistisempia ja kestävämpiä. Von Hagensin keksimisen jälkeen se on osoittautunut arvokkaaksi tekniikaksi kasvatukselle ja säilyttämiselle.