Poliittinen sarjakuva on kuva, jonka tarkoituksena on välittää sosiaalinen tai poliittinen viesti. Tämä taidemuoto on peräisin ainakin 1500 -luvulta eurooppalaisessa kulttuurissa, ja sitä pidetään tärkeänä osana visuaalista ilmaisua suuressa osassa länsimaita. Poliittisia sarjakuvia löytyy usein sanomalehtien ja aikakauslehtien toimituksellisilta sivuilta, ja ne näkyvät joskus myös sarjakuvaosiossa tai erillisinä kuvina: esimerkiksi brittiläinen taiteilija Banksy on tuottanut teoksia, joita voitaisiin epäilemättä pitää poliittisina sarjakuvina seinillä, kadut ja rakennukset ympäri maailmaa.
Poliittisen sarjakuvan määrittäminen on hieman hankalaa, koska monella taiteella on poliittinen tai sosiaalinen sävy, koska taiteilijat eivät työskentele tyhjiössä. Sarjakuvat itsessään ovat hieman sumeita, koska termi “sarjakuva” voi viitata yksinkertaiseen yhden paneelin kuvaan tai käynnissä olevaan nauhasarjaan, joka kertoo meneillään olevan tarinan. Yleensä sarjakuvat ovat yksinkertaisia viivapiirroksia, joissa on yleensä humoristinen reuna, ja jotka voidaan kuvata tai jättää ilman nimeä taiteilijan maun mukaan. Sarjakuvat on myös suunniteltu itsenäisiksi taideteoksiksi, eikä niiden tulkitseminen vaadi tulkin ohjausta.
Poliittisen sarjakuvan tavoitteena on lähettää selkeä viesti käyttämällä kuvia, jotka ovat tuttuja kaikille yhteiskunnan ihmisille. Poliittinen sarjakuva perustuu vahvasti karikatyyrin ja yksinkertaisten visuaalisten kuvien käyttöön, jotka lukijat tunnistavat välittömästi, ja erilaiset visuaaliset symbolit edustavat monimutkaisia poliittisia käsitteitä. Esimerkiksi saastumista käsittelevässä poliittisessa sarjakuvassa taiteilija voisi käyttää luonnosta maapallon itkevästä luottamuksesta lukijoihin ymmärtämään, että sarjakuvan on tarkoitus heijastaa sitä tosiasiaa, että ympäristötilanne on riittävän kauhea, jotta jopa planeetta olisi surullinen.
Ironiaa ja satiiria käytetään paljon poliittisissa sarjakuvissa, eikä mikään julkisuuden henkilö tai käsite ole pyhä. Istuvat presidentit, uskonnolliset virkamiehet, hallitsijat, jumalat ja jopa sen sanomalehden toimittaja, jossa sarjakuva julkaistaan, voidaan esittää poliittisessa sarjakuvassa. Joskus poliittisista sarjakuvista voi tulla hyvin kiistanalaisia, varsinkin kun ne käsittelevät kuumia poliittisia kysymyksiä tai kun piirustus kallistuu karkean, ei hienovaraisen suuntaan.
Maissa, joissa lehdistönvapaus on suojattu, tämä suoja ulottuu myös poliittisiin sarjakuviin ja sarjakuvia pidetään toimivana henkilökohtaisen ilmaisun tapana. Jopa näissä maissa poliittiset sarjakuvat voivat aiheuttaa kohua, kuten Tanskassa vuonna 2005, kun sarja poliittisia sarjakuvia muslimiprofeetta Muhammedin kanssa johti maailmanlaajuiseen protestiin. Alueilla, joilla tällaisia vapauksia ei laajenneta, ihmiset voivat joutua vakaviin vaikeuksiin poliittisen sarjakuvan kanssa, erityisesti sellaisen, joka hehkuttaa maan johtajaa.
Yksi mielenkiintoinen asia poliittisissa sarjakuvissa on se, kuinka vahvasti ne luottavat julkiseen kulttuuriin ja yhteiseen kansankieleen. Omassa yhteiskunnassasi 50–75 vuotta sitten tuotettujen poliittisten sarjakuvien tarkastelu voi joskus olla syvästi hämmentävää, koska luvut ja symbolit voivat olla täysin tunnistamattomia, mikä tekee sarjakuvan tarkoituksesta epäselvän. Muiden maiden toimituksellisten sarjakuvien katsominen voi joskus olla yhtä hämmentävää, koska nämä piirretyt viittaavat julkisuuden henkilöihin ja tapahtumiin, jotka saattavat olla todella tunnettuja vain kotimaassaan. Muut poliittiset piirretyt, kuten klassinen amerikkalainen sarjakuva, jossa JP Morgan istuu rahakasoilla, ovat yleisesti ymmärrettäviä, vaikka lihavan päähineisen miehen henkilöllisyys on epäselvä.