Pseudowire on termi, joka annetaan tietoliikenne- ja tietokoneverkkotekniikalle, jossa piiri emuloidaan olemassa olevan verkon kautta. Pohjimmiltaan se luo uuden virtuaalisen langan olemassa olevan pakettivälitteisen verkon (PSN) kautta. Tällä tavalla vanhempaa tekniikkaa voidaan käyttää erillisen langan luomiseen asiakkaalle, joka ei sitten tiedä mitään eroa vanhemman piirin ja emuloidun piirin välillä.
Luca Martini keksi ensimmäisen pseudowire-keinon löytääkseen tavan lähettää erilliset OSI-mallikerroksen kaksi palvelua moniprotokollaisella tarrakytkentäverkolla (MPLS). Myöhemmin Internet Engineering Task Force (IETF) perusti konseptin ympärille työryhmän selvittääkseen, miten standardoida menetelmä palveluntarjoajille ja kuvata yksityiskohtaisesti asiaan liittyviä tekniikoita. Niistä tuli tunnetuiksi pseudowire -emulointi reunasta reunaan (PWE3) -työryhmä, ja Martinin ja hänen tiiminsä työryhmälle toimittamat paperit tunnettiin nimellä Martini Drafts, ja muutamat myöhemmin saivat lempinimen Dry Martini -paperit.
Syy reunasta reunaan eroon on siinä, miten tekniikka toteutetaan. Palveluntarjoajan näkökulmasta pseudowire alkaa palveluntarjoajan verkon reunasta, kohdasta, jossa asiakkaan vastuu päättyy, aina vastakkaiseen palveluntarjoajan reunaan, jossa asiakkaan vastuut lisääntyvät jälleen. Tällä tavalla palveluntarjoaja voi luoda asiakkaalle uuden, omistetun piirin olemassa olevan pakettivälitteisen verkon kautta. Tämä on mahdollista monille yleisimmin käytetyille OSI-mallin datalinkkikerroksille, kerrokselle kaksi, protokollille, kuten Ethernet, asynkroninen siirtotila (ATM), kehysrele tai muu aikajakoinen multipleksointimenetelmä (TDM). Taustalla oleva palveluntarjoajan PSN voi olla versio neljä tai versio kuusi Internet -protokollaa (IP), MPLS -verkko tai toteutettu käyttämällä IETF: n versiota kolmas kerroksen kaksi tunnelointiprotokollaa (L2TPv3).
Kun verkkoliikenne poistuu asiakkaan verkosta ja kohtaa palveluntarjoajan reunan, se pakataan toimitettavaksi emuloidun piirin poikki. Pakettiin lisätään muutama kerros, joista ensimmäinen sisältää kunkin palveluntarjoajan reunareitittimen osoitteet. Myös kapselointikerrosta käytetään, joka sisältää tietoja siitä, mitä salankaajoja pakettien on läpäistävä, jos palveluntarjoaja on monesti emuloinut PSN: n, ja tietoja hyötykuorman tyypistä, kuten asiakkaan verkossa käytetty alkuperäinen protokolla. irrotettu siirrettäväksi virtuaalijohdon kautta. Viimeinen kerros on todellinen hyötykuorma. Kun koteloitu paketti saavuttaa palveluntarjoajan tunnelin toisen reunan, se hajotetaan takaisin toimitettavaksi asiakkaan verkkoon ja annetaan takaisin alkuperäiset protokollatiedot.
Pseudowires viime kädessä tarjoavat mahdollisuuden vanhemmalle tekniikalle lähentyä uudempia menetelmiä, koska tekniikka mahdollistaa monien vanhojen verkkoprotokollien käytön jatkamisen. On myös paljon kustannustehokkaampaa luoda emulointi olemassa olevan PSN: n päälle, toisin kuin uusien rinnakkaisjohtojen luominen. Jotkut yritykset ovat ottaneet käyttöön oman pseudowire -muodonsa, joista yksi varhaisimmista on RAD Data Communications®: n luoma TDMoIP® -tekniikka. Cisco Systems® tarjoaa tekniikan myös reititinlaitteissaan, missä sitä kutsutaan Any Transport over MPLS (AToM®).