Kun keskustellaan televiestinnästä, puhelinkeskukseen viittaamista voidaan käyttää parilla eri tavalla. Yksi käyttö viittaa tiettyihin puhelinlaitteiden muotoihin, kun taas toinen liittyy niiden käyttämiseen nimitysterminä.
Viittauksena puhelinlaitteisiin puhelinkeskusta kutsutaan usein myös puhelinkytkimeksi. Alun perin keskus luotiin keinona palveluntarjoajalle, joka vastaanottaa saapuvan puhelinsignaalin, on vuorovaikutuksessa tilaajan kanssa ja vaihtaa sitten signaalin kenelle tahansa, jonka kanssa tilaaja haluaa puhua. Tätä kutsuttiin varhaisessa vaiheessa puhelinsoiton historiassa ”puhelun vaihtamiseksi”.
Ajan myötä prosessi muuttui monimutkaisemmaksi, koska tekniikan kehitys mahdollisti sellaisten viestintäkeskusten luomisen, jotka mahdollistavat puheluiden ohjaamisen paikallisesta keskuksesta naapurikaupunkien, osavaltioiden ja viime kädessä kansainvälisiin paikkoihin. Paikallisten keskuksien yhteydessä toimivien kytkentäpeittojen luominen johti termin “puhelinkytkin” luomiseen.
Ensimmäiset vihjeet automaattisesta kytkemisestä tulivat vuonna 1891, kun luotiin askelkytkin. Askelkytkin mahdollisti ensimmäisen todellisen automaation, johon kuului mahdollisuus tavoittaa lähialueen tilaajat käyttämällä puhelinvalitsinta neljän numerosarjan signaaliksi. Tämä antoi puhelinkeskuksen operaattoreille mahdollisuuden keskittyä saapuvien ja lähtevien signaalien vaihtoon, jotka oli käsiteltävä paikallisen soittoalueen ulkopuolella. Vaihekytkin auttoi päättävän numeron määrittämisessä, koska soittaja voi pyytää operaattoria yhdistämään puhelun naapurustoon ja antamaan sitten nelinumeroisen numeron kyseisen alueen tilaajalle.
Ajan myötä termi “puhelinvaihde” liittyi myös yksittäisen tilaajan todelliseen sijaintiin ja numeroon. Nelinumeroinen numero viittasi paikalliseen keskustaan kaupungin sisällä, kun taas numeroiden etupäähän lisätyn naapuruston soittoalueen nimen ansiosta operaattorit pystyivät vaihtamaan puhelun toisesta puhelinkytkimestä lähialueelle.
Lopulta sekä oikeiden nimien että numerosarjan käyttäminen muuttui äärimmäisen monimutkaiseksi, ja monet alueet alkoivat siirtyä kolminumeroisiin numeroetuliitteisiin vanhojen naapurustomerkintöjen tilalle. 1960 -luvulta lähtien kaikki Yhdysvaltojen alueet ovat nyt käyttäneet paikallista seitsemän numeroista soittosuunnitelmaa alueen sisäisiin puheluihin, ja niillä on mahdollisuus soittaa numeroihin suoraan automaattisen kytkimen kautta.
Ajan myötä suuntanumeroiden luominen lisättiin yleiseen numeronimitykseen, mikä mahdollisti sekä kansallisten että kansainvälisten kaukopuhelujen suoran soittamisen ilman operaattorin väliintuloa. Vaikka eri maiden valintasuunnitelmissa käytettävien numeroiden määrä vaihtelee, kaikki käyttävät nyt numeerisia puhelinvaihteita ilman kirjaimia päästäkseen mihin tahansa kohtaan ympäri maailmaa.
Käytetäänpä termiä viittaamaan puhelinkytkimen alkuperäiseen nimitykseen tai uudempaan nimitykseen puhelinnumeroon, puhelinkeskuksen tarkoituksena on yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa sekä paikallisesti että kansainvälisesti.