Rahavarastot ovat tietyn maan tai alueen taloudessa käytettävissä olevan rahan kokonaismäärä tiettynä ajankohtana. Rahakannan tason seuranta on tärkeää talouspolitiikan päättäjille ja rahoittajille, koska se voi osoittaa tulevia muutoksia taloudessa. Rahasto ei ole vain valtion liikkeeseen laskemia paperi- ja kolikkorahoja. Se voi sisältää myös rahan korvikkeita, kuten luottokirjoja, matkashekkejä ja jalometalleja.
Nykyaikaisella rahoitussektorilla on useita hyväksyttyjä tapoja mitata rahavarastoja. Näitä kutsutaan raha -aggregaateiksi. Jokaisella on erilaiset parametrit, jotka määrittävät, mitä pitäisi ja mitä ei lasketa osaksi rahavarastoa. M0, lausutaan M nolla, on kapein määritelmä. Se sisältää vain taloudessa käytettävissä olevaa fyysistä käteistä ja kolikoita. Koska niin suuri osa maailman pankkijärjestelmästä on digitoitu, M0 on epäkäytännöllinen määritelmä, jota käytetään harvoin paitsi teoreettisissa tapauksissa.
Yleisimmin käytettyjä raha -aggregaatteja ovat M1 ja M2. M1 sisältää käteistä ja kolikoita ja lisää kaikki rahat, jotka on tallennettu siten, että ne ovat helposti saatavilla esimerkiksi shekkitileillä tai matkashekeillä. Hieman laajempi määritelmä, M2 sisältää kaiken M1: n ja lisää lyhytaikaisiin säästötileihin, talletustodistuksiin ja rahamarkkinaosuuksiin tallennetut rahat.
Eri kansallisten talouksien suuret rahalaitokset julkaisevat viikoittain tiedot M1- ja M2 -raha -aggregaattien muutoksista. Yhdysvaltain keskuspankki julkaisi ensimmäisen tilastonsa raha -aggregaateista vuonna 1943. Monet maat olivat julkaisseet tilastoja vuosikymmeniä ennen kuin Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkaisi vuonna 2000 ensimmäiset kansainväliset standardit raha -aggregaattien laskemiseksi ja julkaisemiseksi. IMF on järjestö, johon kuuluu 187 maata ja jotka luovat yhteistyötä ja vakautta maailman talouksien kesken.
Rahoitusalan ammattilaiset seuraavat rahasummaa keinona ennustaa talouden muutoksia. Muutokset maan rahan tarjonnassa voivat vaikuttaa inflaatioon ja hintatasoon. Esimerkiksi monet taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että rahan tarjonnan nopeaan nousuun liittyy usein nopea inflaatio. Tunnettu esimerkki tästä tapahtui Saksassa toisen maailmansodan jälkeen. Saksan keskuspankki laski valtavia määriä rahaa osittain rahoittaakseen maalta vaadittuja sotakorvauksia. Hinnat nousivat pilviin ja talous muuttui epävakaaksi.