Välttäytymistoiminta runoudessa voi vaihdella runoilijan tarkoituksen mukaan, mutta sitä käytetään usein korostuksen ja rytmin luomiseen. Pidättäytyminen on toiston käyttö runon sisällä, yleensä rivinä tai poskena, joka toistetaan koko teoksen aikana, usein jokaisen jakson alussa tai lopussa. Runoilija voi pidättäytyä korostamasta tiettyä kohtaa tai ajatusta, koska toisto helpottaa käsitteen tunnistamista lukijalle. Refrainia voidaan käyttää myös luomaan tai tehostamaan rytmiä runon sisällä tai osana jäykkää rakennetta tietyntyyppisissä runoissa.
Kirjoittajat voivat käyttää pidättäytymistä runoudessa eri syistä, vaikka toistamisen korostaminen on yksi yleisimmistä toiminnoista, joita se voi palvella. Kun tiettyä riviä tai sanaa toistetaan runon aikana, erityisesti näkyvässä paikassa, kuten lauseen alussa tai lopussa, siitä tulee lukijalle näkyvämpi. Runoilija voi käyttää runoa “ja sitten hän käveli pois” vain kerran runossa ja lukija saattaa tunnistaa menetyksen tai hylätyn tunteen. Jos runon jokainen säkeistö päättyy sanoihin “ja sitten hän käveli pois”, ajatus jäämisestä tai jonkun poistumisesta tulee paljon tärkeämmäksi ja keskeisemmäksi runossa.
Runon pidättämistä voidaan käyttää myös rytmin luomiseen runoon toiston kautta. Yhden rivin käyttö runossa luo usein luonnollisen rytmin, koska lukija pyrkii pysähtymään joka kerta, kun hän kohtaa tämän toiston. Runoilija voi myös käyttää toistuvaa linjaa ohjaamaan mittaria koko teoksessa rakenteellisemman tyylin ansiosta, joka runoutta luonnollisesti luo. Jopa tyhjässä tai vapaassa jakeessa, yhden rivin toistaminen luo mittarin tunteen näiden toistuvien rivien väliin.
Joissakin runotyypeissä tämä toistaminen on välttämätöntä runon rakenteelle. Esimerkiksi Villanelles käyttää runoutta pidättäytymällä luodakseen jatkuvaa toistoa koko runossa. Kolmirivisiä strofseja, joita kutsutaan terceteiksi, käytetään villanellissa, ja alkavan tercettin ensimmäinen ja kolmas rivi toistetaan neljän seuraavan jakson viimeisenä rivinä. Villanellen viimeinen säkeistö on nelitahoinen tai nelirivinen jako, joka toistaa nämä kaksi riviä vielä kerran. Yksi kuuluisimmista ja kaunopuheisimmista esimerkeistä modernista villanellasta on Dylan Thomasin runo Älä mene lempeäksi siihen hyvään yöhön.