Repokorko on tiettyyn takaisinostotapahtumaan liittyvien takaisinosto- ja myyntihintojen ero. Yleensä alkuperäinen myyntihinta on alempi kuin takaisinostohinta, joka on maksettava kaupankäynnin kohteena olevan tuotteen saamiseksi takaisin. Tämä kahden hinnan välinen ero toimii yleensä lainanantajan osana transaktioprosessia ansaitseman koron määränä. Lainanantajan ja velallisen välisestä suhteesta riippuen lainanantaja voi halutessaan soveltaa diskonttokorkoa prosenttiin, joka toimii lainan korkona.
Ehkä helpoin tapa ymmärtää repokoron prosessi on harkita esimerkkiä tämän tyyppisen tapahtuman toiminnasta. Velallinen A haluaa saada lainaa lainanantajalta B, mutta lainanantaja vaatii jonkinlaisen vakuuden lainasumman kattamiseksi. Siten velallinen A tarjoaa lainanantajalle kokoelman koruja, joiden arvo on tällä hetkellä suunnilleen lainasumma. Lainanantaja B hyväksyy jalokivet vakuudeksi ja ottaa ne haltuunsa lainan hyväksymisestä.
Velallisen suunnitelma on maksaa lainanantajalle takaisin sekä peruslainan määrä että prosenttiosuus lainasta. Kun lainanantaja on saanut lainasumman ja prosenttiosuuden, lainaaja luovuttaa jalokivet ja siirtyy jälleen velallisen omaisuuteen. Lainaaja on laina -ajan voimassa, mutta hän ei yleensä voi myydä vakuuksia uudelleen, ellei velallinen laiminlyö lainaa.
Repo -korkojärjestelyn käyttö on yleistä monissa erilaisissa kaupan ja rahoituksen tilanteissa. Kansalaiset käyttävät tätä mallia usein lainatessaan resursseja toisilleen, joko liikkeeseen laskemalla valtion arvopapereita keskuspankin välityksellä taatakseen lainasumman tai pantatakseen alueita, jotka ovat lainan vastaanottavan maan asemassa. Vaikka todellinen termi repokorko on enintään vuosisata tai niin vanha, yleinen lähtökohta on ollut käytössä vuosisatojen ajan.
Repokorkokaupassa käytetty vakuus voi olla melkein mikä tahansa arvo, jonka lainanantaja hyväksyy. Maa, arvopaperit tai muu omaisuus ovat yleisesti käytössä tässä lainausmallissa. Ei ole epätavallista, että transaktion molemmat osat suorittaa yksi pankkilaitos. Vakuuden luonteesta riippuen omaisuus voidaan säilyttää tallelokerossa, kunnes laina maksetaan kokonaan tai velallinen laiminlyö maksun ja omaisuus tulee lainanantajan pysyvään haltuun.