Säälittävä harhaluulo liittää ihmisen tunteet ja ajatteluprosessit johonkin muuhun kuin ihmiseen – esineeseen tai eläimeen, joka tunnetaan nimellä antropomorfisointi. Käsitettä voidaan soveltaa tieteellisen hypoteesin rakentamiseen tai fysikaalisen ilmiön kuvaamiseen. Se voi myös viitata retoriseen tekniikkaan, joka muodostaa yhteyden eri aiheiden – esimerkiksi vihan ja meren tunteiden – välillä tai personoi elottomia esineitä. “Säälittävä harha” ei ole halventava termi. “Säälittävällä” on sama juuri kuin “empatialla”, joka tarkoittaa tunteiden fyysistä välittämistä toiselle.
Käsitteen kuvasi alun perin John Ruskin 19 -luvulla. Arvostellessaan silloista vallitsevaa luonnontieteellistä personointia Ruskin tuomitsi totuuden kumoamisen, kun hän ajatteli liian mielikuvituksellista taiteellista ilmaisua. Hän loi lauseen nimenomaan kuvaamaan elävän virheellistä tunnistamista elottomista elementeistä. Romanttisen aikakauden edetessä taipumus kuvata ja tarkastella maailmaa tiukasti empaattisin termein tuli yleiseksi älyllisiin harrastuksiin osallistuvien keskuudessa.
Kun keskustellaan tieteellisestä kuvauksesta, säälittävä virheellisyys osoittaa logiikan epäonnistumisen teorian tai teoreettisen kehyksen rakentamisessa. Vaikka se on vähemmän relevanttia keskustelussa nykyajan tieteellisestä käytännöstä, suuri osa aiempien aikakausien tieteestä heilui ihmisten tunteiden ja älyllisten kykyjen antamisen eduista muille kuin ihmisille. Mikä tahansa selitys, joka antaa esineelle motiivin, on säälittävä harha.
Kirjallisessa mielessä säälittävä harha on hyödyllinen siltä osin kuin se auttaa luomaan metaforisia suhteita sellaisten esineiden tai abstraktien käsitteiden välille, joita ei ole helppo luoda. Esimerkiksi Shakespearen Macbethissa on lukuisia tapauksia, joissa luonto on antropomorfisoitu – “kuumeinen” maa tai “kuriton” yö – rakentaa teema, joka osoittaa paheksuntaa Macbethin valtaistuimelle Skotlannissa. Tämä paheksunta käy selväksi vertaamalla sitä, mikä on luonnollista, luonnon heikentävien seurausten kanssa. Ilmeisesti yö itsessään ei voi olla “kuriton”. Shakespeare laajentaa säälittävää harhaa edelleen ennustuksella, jonka mukaan Macbeth tapetaan vasta, kun metsä kävelee hänen linnaansa ja mies, joka ei ole syntynyt naisesta, saapuu tappamaan hänet.
Säälittävä harha voi myös yksinkertaistaa keskustelua abstrakteista käsitteistä. Opettaja voi esimerkiksi haluta sanoa: “Liikkuva esine haluaa pysyä liikkeessä, kunnes ulkoinen voima vaikuttaa siihen.” On selvää, että esine ei “halua” mitään. Sillä ei ole minkäänlaisia toiveita tai motiiveja. Mutta tällainen harha voi auttaa oppilaita ymmärtämään käsitteen, johon he eivät tunne.