Saastuminen on maailmanlaajuinen huolenaihe, josta on tullut kysymys lähes kaikissa hallituksissa ympäri maailmaa. Vaikka kaikki tällä planeetalla elävät ja vielä syntymättömät maksavat pilaantumisen hinnan vertauskuvallisessa mielessä, hallitusten on täytynyt laatia lakeja, jotka koskevat sitä, kuka maksaa saastumisen todellisissa dollareissa. Monet hallitukset ovat omaksuneet saastuttaja maksaa -periaatteen käsitellessään saastumiskustannuksia. Saastuttaja maksaa -periaatteen perusajatus on, että pilaantumisesta tai sen seurauksista vastuussa oleva henkilö tai yhteisö on vastuussa pilaantumiseen liittyvistä kustannuksista.
Pilaantumiskysymys on suhteellisen uusi politiikan ja hallituksen lainsäädännön kannalta. 20 -luvulle saakka teollisuus saastutti ilmakehää, valtameriä ja pohjavettä säännöllisesti ilman hyvin vähän hallituksen väliintuloa tai oikeudellisia vaikutuksia. 1960- ja 1970 -lukujen yhteiskunnallisen tietoisuuden myötä Amerikassa tuli tietoisuus planeetan hauraudesta, jolla myös elämme – mitä monet tiedemiehet ja ympäristönsuojelijat olivat yrittäneet osoittaa jo jonkin aikaa. Koska tietoisuus ihmisten ihmisten ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen kielteisistä vaikutuksista on kasvanut, hallitukset ympäri maailmaa alkoivat säätää pilaantumisen ehkäisemistä koskevaa lainsäädäntöä, josta suurin osa oli saastuttaja maksaa -periaatteen ohjaama.
Periaatteessa saastuttaja maksaa -periaate saa saastuttajat, yleensä yrityksen tai organisaation, oikeudellisesti vastuuseen kaikista aiheuttamistaan saasteiden puhdistamiseen liittyvistä kustannuksista. Lisäksi he ovat myös vastuussa kaikista saastumisesta aiheutuvista välillisistä kuluista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kokonaisvaltainen ympäristövastaa, korvausta ja vastuuta koskeva laki, jota yleisesti kutsutaan nimellä Superfund, on liittovaltion laki, joka velvoittaa vastuuhenkilön puhdistamaan vaaralliset jätteet.
Kansainvälisellä tasolla saastuttaja maksaa -periaate oli ohjaava periaate, joka mainittiin Rion ympäristön ja kehityksen julistuksessa, joka lyhennettiin yleisesti Rion julistukseen. Rion julistus otettiin käyttöön YK: n maapallon huippukokouksessa vuonna 1992. Rion julistuksen 27 periaatteen joukosta saastuttaja maksaa -periaate löytyy periaatteesta 16.
Yksilöllisemmin monet hallitukset ovat ottaneet käyttöön käytäntöjä, joilla palkitaan ympäristötietoisia kuluttajia ja verotetaan niitä, jotka eivät ole. Tämä käytäntö on saanut nimensä “feebates”. Esimerkiksi Kaliforniassa esiteltiin vuonna 2008 lakiehdotus, joka tunnetaan nimellä ”Clean Car Discount Program”, joka velvoittaa maksamaan korkean hiilidioksidipäästöjen omaavien ajoneuvojen ostamisen. Se käyttää sitten näitä varoja alennuksen antamiseen kuluttajille, jotka ostavat ympäristöystävällisiä ajoneuvoja.