Asiakirjan säilytysaika on aika, jonka kuluessa asiakirja on tallennettava sen jälkeen, kun sitä ei enää käytetä, koska siihen on ehkä viitattava jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Säilytysaika on termi, joka liittyy useimmiten kirjanpito- ja veroasiakirjoihin, vaikka asianajajien on myös tyypillisesti säilytettävä asiakastiedostot tietyn ajan edustuksen päättymisen jälkeen. Ehkä merkittävin esimerkki lakisääteisestä säilytysajasta on Sarbanes-Oxley Act, joka on Yhdysvalloissa vuonna 2002 annettu petostentorjuntalainsäädäntö, jossa vaaditaan tarkastuksiin liittyvien asiakirjojen säilyttämistä seitsemän vuoden ajan. Vaadittavat säilytysajat vaihtelevat paitsi toimialakohtaisesti myös eri lainkäyttöalueilla.
Tietyn säilytysajan syyt riippuvat tietyn toimialan säännöistä, mutta yleensä niillä pyritään varmistamaan mahdollisuus viitata asiakirjoihin jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Määritetyn ajan tulisi kattaa koko ajanjakso, jona mahdollisuus viitata asiakirjoihin on tarpeen. Asiakirjoihin viittaaminen voi johtua verotarkastuksesta, syytetoimista tai yleisistä syistä siihen, että asiakirjaan viitataan todennäköisesti tietyn ajanjakson aikana.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa henkilökohtaiset tuloasiakirjat, jotka sisältävät mahdolliset kuitit tai muut todisteet vähennyksistä, on tyypillisesti säilytettävä kolmen vuoden ajan hakemuksen jättämisen jälkeen, koska tavallisesti jonkun henkilökohtainen veroilmoitus voidaan tarkastaa. Asianajajien on yleensä säilytettävä kaikki asiakastiedostot hyvässä muodossa kuusi tai seitsemän vuotta edustuksen päättymisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että tämä on suurin mahdollinen vanhentumisaika – aika tapahtuman jälkeen, jolta joku voi nostaa kanteen tästä tapahtumasta – melkein kaikille mahdollisille oikeudenkäynneille. Yrityksen perustamisasiakirjoilla on rajoittamaton säilytysaika, koska ne ovat välttämättömiä niin kauan kuin yritys on toiminnassa.
Yhdysvaltain lainsäätäjä sääti vuoden 2002 Sarbanes-Oxley-lain vastauksena useisiin arvopaperitapauksiin yrityksissä, jotka ovat aiheuttaneet vakavaa haittaa sijoittajille. Sarbanes-Oxley otti käyttöön useita sääntelymenettelyjä, joita yritysten on noudatettava suojellakseen sijoittajia yrityksen johtajien petoksilta. Yksi Sarbanes-Oxleyn merkittävimmistä säännöksistä oli seitsemän vuoden säilytysajan asettaminen kaikille tilinpäätöstarkastuksiin liittyville asiakirjoille.