Sanankäyttö, joka tunnetaan myös sanakirjana, viittaa kirjoittajan sanavalintaan ja tapaan, jolla hän käyttää näitä sanoja tietyssä kirjoituksessa. Kirjoittajan sanavalinta vaihtelee merkittävästi sen mukaan, minkä tyyppistä kirjoitusta hän harjoittaa. Esimerkiksi tekninen kirjoittaja pyrkii käyttämään sanoja täsmällisesti ja selkeästi tiedon välittämiseksi. Hänen sanansa käyttö eroaa tyypillisesti runoilijasta, joka käyttää usein kukkaisia ja kaunopuheisia sanoja välittämään aineettomia ajatuksia, kuten kauneutta ja rakkautta. Sananvalinnalla on erityisen tärkeä paikka fiktiossa, jossa eri alueilla ja eri ajanjaksoilla tapahtuvat teokset käyttävät usein merkittävästi erilaisia sanoja aitousasteen kehittämiseksi.
Useimmille ihmisille sanan käyttö tarkoittaa yksinkertaisesti sopivien sanojen valitsemista käytettäväksi tietyissä tilanteissa. Tämä tarkoittaa sanojen merkitysten ymmärtämistä ja niiden käyttämistä lauseissa. Monilla sanoilla on kuitenkin ”konnotaatioita” tai merkityksiä, jotka ylittävät niiden tekniset määritelmät. Sekä sanojen teknisten merkitysten että konnotaatioiden ymmärtäminen on välttämätöntä asianmukaisen sanankäytön kannalta, koska joillakin sanoilla, joilla on täysin hyväksyttävät määritelmät, on epämiellyttäviä tai loukkaavia merkityksiä.
Sanan käyttö on paljon kiireellisempi kysymys kirjoittajille ja puhujille kuin muille ammateille. Kirjoittajien on yleensä valittava sanoja, jotka sekä selkeästi että nimenomaisesti käsittelevät aiheita, joista he keskustelevat, ja jotka ovat selkeitä ja ymmärrettäviä yleisölle. Kun kirjoitetaan esimerkiksi teknisesti taitavalle yleisölle, kirjoittajan sanankäytön on yleensä osoitettava ymmärtävänsä käsiteltävään aiheeseen liittyvää ammattikieltä. Toisaalta kirjoittaessaan suurelle yleisölle kirjoittajan on yritettävä välttää ammattikieltä. Kirjoituksessa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti tiedon välittämiseen, tarkoitettu yleisö on yleensä ensisijainen tekijä kirjoittajan sanavalinnoissa.
Monet kirjailijat ja runoilijat käyttävät kieltä taiteellisiin tarkoituksiin, joten yleisö vaikuttaa heihin usein vähemmän. Sanan käyttö saa tällöin uusia ja monimutkaisempia ulottuvuuksia, koska sanojen ääni ja rytmi voivat olla yhtä tärkeitä kuin merkitykset. Tämä pätee erityisesti runouteen, josta suurta osaa säätelevät tiukat rytmi- ja riimisäännöt.
Taiteelliset kirjailijat eivät ole ainoita, joita ajoittain ylistetään taitavasta sanankäytöstä. Monet kirjailijat, joiden ensisijainen tarkoitus on välittää tietoa, ovat hyvin arvostettuja, koska he kykenevät siihen kaunopuheisesti. Taitava sanakäyttö voi saada jopa puhtaasti teknisen kirjoituksen näyttämään miltei taiteelliselta heikentämättä sen toimivuutta.