Perinteiset raketit luovat työntövoimaa yhdistämällä nestemäistä polttoainetta hapettimeen, yleensä nestemäiseen happeen. Sekä polttoaine että hapetin vievät paljon tilaa, mikä johtaa raketteihin, joiden on oltava erittäin suuria saavuttaakseen satelliitin kiertoradalle tarvittavan työntövoiman. Esimerkiksi 8 grammaa happea tarvitaan sytyttämään 1 gramma vetyä, tyypillistä rakettipolttoainetta. Jotta raketti voisi pitää sisällään sekä polttoaineen että hapettimen, tarvitaan säiliöt molemmille, mikä lisää edelleen raketin kokonaispainoa ja vaatii vielä suuremman määrän polttoainetta tietyn hyötykuorman nostamiseksi kiertoradalle. Perinteiset raketit tarvitsevat monimutkaisen putkien ja reikien verkoston varmistaakseen, että polttoaine ja hapetin sekoittuvat tasaisesti ja nopeasti koko laukaisuprosessin ajan.
Perinteisten rakettien käyttämien tekniikoiden lisäksi scramjet (Supersonic Combustion Ramjet) käyttää ilmakehän happea hapettimena, ohittaen laivassa olevan hapettimen tarpeen kokonaan. Veneen etuosassa oleva suuri kauha imee ilmaa, kun taas aluksen järjestelmät eristävät hapen ilmasta, puristavat sen ja syöttävät sen polttoainevirtaan, kun sen jälkeen käytetään happea palamiseen ja työntövoiman tuottamiseen. Jotta scramjet saisi riittävästi happea itseään ylläpitävään lentoon, sen täytyy jo liikkua yliäänenopeuksilla. Tästä syystä scramjet on kytkettävä tavanomaiseen rakettiin sen lennon alussa.
Ensimmäinen onnistunut scramjet-koe tapahtui 16. elokuuta 2002, kun Queenslandin yliopiston HyShot-tiimi laukaisi scramjet-rakettinsa laukaisualustalta Woomerassa, Australiassa. Terrior Orion -raketille asennettu scramjet saavutti 7.7 Machin nopeuden ja lensi yhteensä 6 sekuntia, mikä riittää osoittamaan, että scramjet-periaate toimii. NASA on ilmaissut suurta kiinnostusta scramjet-tekniikkaa kohtaan käynnistämällä Hyper-X-ohjelman, joka on Langley Research Centerin Hamptonissa, Va. ja Dryden Flight Research Centerissä Edwardsissa, Kaliforniassa. Tarkoituksena on tehdä scramjet-teknologiasta käytännöllistä.
Eräänä päivänä scramjet voisi viedä matkustajat Tokiosta New Yorkiin alle kahdessa tunnissa, lähes 2 kertaa nopeammin kuin perinteiset lentokoneet. Koska scramjetissä ei ole hapetussäiliöitä, se voi olla paljon kevyempi, nopeampi ja lopulta halvempi kuin perinteinen rakettitekniikka. Sen ainoa pakokaasu on vesi, joka vapautuu yhdistämällä vetyä, polttoainetta, happea, hapetinta, eikä sen tarvitse heittää valtavia tyhjiä säiliöitä, kuten tavanomaisten rakettien tekee. Scramjet saattaa olla sopivin työkalu hyötykuormien ja matkustajien nostamiseen kiertoradalle kaupallisten avaruuslentojen tulevalla aikakaudella.