Sensuuri on henkilö, jolle on annettu valta hallita tietoja poistamalla tai tukahduttamalla se, mitä pidetään epämiellyttävänä. Sensuroitu materiaali voi olla moraalisesti ongelmallista, poliittisesti virheellistä, vaarallista kansalliselle turvallisuudelle tai vastustettavaa muilla perusteilla, jotka voivat olla julkisia ja julkisia tai yksityisiä ja ilmoittamattomia.
Sana sensuuri sai alkunsa muinaisesta Roomasta, jossa kaksi tuomaria vastasi kansalaisten ja heidän omaisuutensa rekisteröinnistä – niihin liittyvillä tehtävillä, kuten verotuksella. Sensuuritoimisto perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 443 eKr ja päättyi vuonna 22 eaa, kun keisari otti heidän valtuutensa.
Rooma ei kuitenkaan ollut ainoa sivilisaatio, jolla oli sensuuritoimisto. Kiinassa Qin- ja Han -dynastian vuosina 221 eaa. – 220 jKr. Sensuurin tehtävänä oli valvoa keisaria. Myöhemmin toimisto toimi keisarin puolesta etsien virallista korruptiota ja väärin hallittua hallitusta. Lopulta toimistosta tuli hallituksen toimisto, jolla oli paljon laajemmat valtuudet, mutta silti silmällä hallitusta eikä ihmisiä. Qin -dynastian kaatumisen myötä vuonna 1911 sensuurin rooli päättyi Kiinassa.
Samanlainen rooli luotiin joissakin muissa Itä -Aasian maissa, jotka käyttivät mallina Kiinan järjestelmää. Sekä Korean hallituksella että Japanin hallituksella oli sensuurijärjestelmät. Myös muissa yhteiskunnissa on ollut sensureita.
Uskonnossa sensuurin rooli roomalaiskatolisessa kirkossa on tunnettu. Teokset, jotka liittyvät Raamattuun tai liittyvät jollain tavalla uskontoon, teologiaan tai muihin läheisesti liittyviin aiheisiin, arvioi sensuuri, jolla on valtuudet antaa nihil obstat – tuomio, joka “ei estä” julkaisemasta työtä. Piispa antaa teokselle jäljen
Yhdysvalloissa ensimmäinen muutos, akateemisen vapauden periaate ja tiedonvapauslaki suojaavat monia toimintoja sensuurilta. Kuitenkin joillakin virastoilla ja henkilöillä on oikeus sensuroida tietyissä ja rajoitetuissa tilanteissa.
Tässä muutama esimerkki. Armeija voi sensuroida luokiteltujen sotilaallisten tietojen välittämistä; liittovaltion viestintäkomissio voi sensuroida säädyttömiksi arvioituja radio- ja televisiolähetyksiä; koulut voivat hallita tietyntyyppistä sisältöä opiskelijoiden julkaisemissa sanomalehdissä rahoituksellaan ja heidän suojeluksessaan; ihmisiä, jotka käyttävät puhetta vastuuttomasti muiden kunnianloukkaamiseen, kunnianloukkaamiseen tai panetteluun, voidaan haastaa oikeuteen, mikä itse asiassa sensuroi tietyntyyppisiä puheita.