Sharmin huippukokous, tai kuten virallisesti tiedetään, Sharm el-Sheikhin huippukokous, ei itse asiassa ole vain yksi huippukokous, vaan sarja rauhanhuippukokouksia, joita on pidetty Egyptin Sharm el-Sheikhin kaupungissa vuodesta 1996. Optimistisesti tunnetaan nimellä ”Rauhan kaupunki”, Sharm el-Sheikh on isännöinyt lukuisia huippukokouksia ja konferensseja, mutta Lähi-idän rauhaa ja erityisesti Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia koskevat keskustelut ovat merkittävimpiä.
Vuonna 1996 pidettiin ensimmäinen Sharmin huippukokous, ja sitä kutsuttiin ”rauhantekijöiden huippukokoukseksi”. Paikalla olivat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Egyptin presidentti Hosni Mubarak ja Israelin pääministeri Shimon Peres. Sen tavoitteena oli laatia rauhansuunnitelma Israelin ja Palestiinan konfliktille väkivallan lopettamiseksi ja prosessin aloittamiseksi Palestiinan valtion perustamiseksi Gazan alueelle. Vaikka tämä Sharmin huippukokous ja sitä seuraavat syyskuun 1999 ja lokakuun 2000 huippukokoukset eivät suurelta osin onnistuneet saamaan aikaan todellista ratkaisua, ne loivat perustan rauhan etenemissuunnitelmalle.
Rauhan etenemissuunnitelma on suunnitelma, joka esittää konkreettisia tavoitteita terroriväkivallan lopettamiseksi, vetäytymiseksi Israelin siirtokunnista ja pähkinät ja pultit Palestiinan valtion perustamiseksi infrastruktuurin ja hallituksen kanssa. Vaikka se on kärsinyt monia vastoinkäymisiä sen perustamisen jälkeen vuonna 2002, se on edelleen ollut kaikkein parhaiten vastaanotettu ja hyväksytty rauhansuunnitelma alueella.
Yksi merkittävimmistä huippukokouksista pidettiin 8. helmikuuta 2005, ja siihen osallistuivat palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas, Israelin pääministeri Ariel Sharon, Egyptin presidentti Hosni Mubarak ja Jordanian kuningas Abdullah II. Helmikuun 2005 Sharmin huippukokouksen tavoitteena oli lopettaa verinen Al-Aqsa Intifada, joka oli raivostunut lokakuusta 2000 lähtien israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Neljä johtajaa keskustelivat Palestiinan valtion tulevaisuudesta, kaiken juutalaisten ja palestiinalaisten välisen väkivallan lopettamisesta ja siitä, että he tukevat edelleen etenemissuunnitelmaa.
Se oli hyvin julkinen huippukokous, ja sen piti olla Al-Aqsa Intifadan loppu. Merkityksellistä oli myös se, että se oli ensimmäinen huippukokous, johon kuului Abbas, jonka Yasser Arafat nimitti ensin presidentiksi, mutta jonka jälkeen Palestiinan kansa valitsi sen demokraattisesti. Tämän ajateltiin olevan hyvä askel kohti Israelin tunnustamaa laillista Palestiinan hallitusta.
Vaikka johtajilla oli parhaat aikomukset, Hamas jatkoi vihollisuuksia. Toinen Sharmin huippukokous pidettiin 3. elokuuta 2005, jossa keskusteltiin Irakin tilanteesta ja arabien ja Israelin konfliktista. Kesäkuussa 2007 Sharmin huippukokous kokoontui uudelleen, tällä kertaa Mubarak, Abudullah II, Abbas ja Israelin pääministeri Ehud Olmert, jotka ovat toimineet vuodesta 2006. Suunnitelma vahvistettiin uudelleen ja Olmert uudisti yhteistyönsä Abbasin kanssa turvallisuuden ja talouden parantamiseksi. Palestiinan valtion tilanne. Hän lupasi parantaa edelleen palestiinalaisten liikkeen nykytilaa ja parantaa kauppasuhteita ja humanitaarista apua. Olmert kehotti intohimoisesti muiden arabimaiden tukea rauhanprosessin tukemiseksi ja tunnustamaan sekä juutalaisten että palestiinalaisten tarpeen nauttia omasta kansastaan.