Abduktiivinen päättely on eräs päättelymuoto, joka perustuu hypoteesien muodostamiseen ja arviointiin käyttämällä parasta saatavilla olevaa tietoa. Monissa tapauksissa se on synonyymi “koulutetulle arvaukselle”, joka on arvausprosessi, joka perustuu saatavilla olevan tiedon perusteltuun analyysiin. Abduktiivinen päättely alkaa havainnoimalla ilmiö, jolle ei ole välitöntä, selkeää selitystä. Tämän päättelymuodon avulla voidaan sitten kehittää selitys, joka riittää kuvaamaan havaittua ilmiötä, vaikka on huomattava, että ilman lisätestejä tämä selitys on vain riittävä, ei välttämättä tarkka. Abduktiivinen päättely on hyödyllinen kehitettäessä testattavia hypoteeseja, mutta sitä käytetään myös eri tarkoituksiin tekoälyssä, filosofiassa ja monilla muilla aloilla.
Deduktiiviset, induktiiviset ja sieppaavat päättelyt ovat kolme yleisimmin käytettyä ja hyödyllisintä päättelymuotoa. Deduktiivinen päättely sisältää päättelyn yleisestä säännöstä tiettyyn johtopäätökseen. Induktiivinen päättely sisältää todennäköisimmän yleisen säännön kehittämisen erityisistä havainnoista. Tieteellinen kokeilu, johon liittyy yleensä kontrolloitujen ilmiöiden tarkkailu fyysisen käyttäytymisen sääntöjen määrittämiseksi, perustuu induktiiviseen päättelyyn. Abduktiivinen päättely on samanlainen kuin induktiivinen päättely, mutta siihen kuuluu vain arvauksen kehittäminen sen perusteella, mitä rajoitettua tietoa on saatavilla tiettynä ajankohtana, ennen yksityiskohtaista testausta ja tarkkaa havaintoa.
Monet sieppaavan päättelyn tärkeimmistä sovelluksista ovat päivittäisissä päätöksissä, jotka lähes kaikkien ihmisten on tehtävä. Useimmilla ihmisillä ei ole aikaa tai energiaa ryhtyä yksityiskohtaiseen tieteelliseen tutkimukseen ennen tietyn päätöksen tekemistä, joten he käyttävät käytettävissä olevaa tietämystään valitakseen parhaan kurssin koulutettujen arvausten perusteella. Tuomarit esimerkiksi käyttävät tällaisia perusteluja tehdessään päätöksiä tuomioistuimessa, koska heidän on luotettava parhaaseen saatavilla olevaan näyttöön, joka ei yleensä riitä pitämään tieteellisesti riittävänä lopullisen tuomion antamiseksi. Jopa lääketieteen ammattilaiset käyttävät tätä koulutetun arvailun muotoa tehdessään päätöksiä diagnostisten testitulosten perusteella.
Tutkijat käyttävät yleensä sieppaavia päättelyjä kehittääkseen hypoteeseja testattavaksi. Solubiologi, joka todistaa mielenkiintoisen muutoksen organismin silmien värissä laajalle levinneen geneettisen mutaation jälkeen, voi esimerkiksi käyttää käytettävissä olevaa tietämystään kehittääkseen arvauksen siitä, mikä geeni on vastuussa värinmuutoksesta. Satunnaisten geneettisten kokeiden sijaan hän voi sitten keskittyä työhönsä geeniin, jonka epäilee olevan tärkein. Toisaalta ilman anastavia perusteluja hänellä ei todennäköisesti olisi edes tätä rajoitettua ohjausta.