Sokerimänty kuuluu pinaceae -puuperheeseen, joka löytyy Meksikon luoteisosasta sekä osista Kaliforniaa ja Oregonia Yhdysvalloissa. Sokerimäntyä pidetään suurimpana kaikista mäntylajeista, ja se erottuu männynkäpyistä, jotka ovat huomattavasti pidempiä kuin muuntyyppisten mäntyjen tuottamat käpyjä. Sokerimäntyjen katsotaan olevan osa valkoisen männyn luokkaa.
Sokerimäntyjen erottuvan koon ohella tämäntyyppinen mänty tunnetaan epätavallisen makeasta hartsista tai mehusta. Joissakin tapauksissa mehun tai hartsin makua on verrattu vaahterasokerin mehuun, jota käytetään vaahterasokerin tuottamiseen. Kuitenkin ei ole koskaan ollut massatuotettua siirappia tai sokeria, joka on valmistettu sokerimäntyistä.
Sokerimännän mitat ovat yhtä vaikuttavia kuin puiden tuottamat männynkävyt. Yksittäisen puun korkeus on 130–200 metriä (40–60 jalkaa). Puun runko voi myös olla vaikuttava, ja sen halkaisija on useimmissa tapauksissa 5–8 metriä. On olemassa tietoja, jotka osoittavat, että sokerimäntyjen halkaisija on saavuttanut jopa 1.5 metriä.
Vaikka sokerimäntä pidettiin yhtenä kaikkein vaikuttavimmista mäntyistä, se oli kerran vaarassa kuolla sukupuuttoon. Sieni, joka tunnetaan nimellä White Pine Blister Rust, siirrettiin vahingossa Pohjois -Amerikan Tyynenmeren rannikolle 20 -luvun alkuvuosina. Sienellä on tuhoisa vaikutus sokerimäntyihin ja tappaa kokonaiset metsät.
Ajan myötä pyrkimykset luoda sieniä kestävä sokerimänty ovat menestyneet jonkin verran. Sekä yksityisesti rahoitetut toimet että Yhdysvaltain metsäpalvelun toimet ovat yrittäneet tuoda sokerimäntä uudelleen alueille, joilla puu aiemmin kukoisti. Tämän tyyppiset hankkeet ovat käynnissä, mutta niissä on merkkejä menestyksestä seuraavien vuosikymmenten aikana.
Ennen ruosteen sienen käyttöönottoa sokerimäntää pidettiin vahvana puuna, jota voitaisiin käyttää rakentamiseen ja kodin sisustamiseen. Sokerimäntypuuta voitaisiin korjata ja leikata käytettäväksi tuolin ja sohvan kehysten, ruokapöytien ja jopa kuistin keinujen valmistuksessa. Runkoja korjattiin ja jauhettiin myös männynsokeripuuta, joka soveltui käytettäväksi lattia- ja ulkoverhouksina useissa 19 -luvun ja 20 -luvun alun kodeissa. Puun uhanalaisen aseman vuoksi sokerimäntyjen puunkorjuuta puun työstöön tai rakentamiseen ei juurikaan tapahdu.