Täsmäytyslasku on lakiesitys, jonka Yhdysvaltain senaatti tai edustajainhuone hyväksyi erityisellä lainsäädäntöprosessilla, joka määrätään vuoden 1974 kongressin talousarviolaissa. Sovinnon tarkoituksena on toteuttaa poliittisia muutoksia liittovaltion talousarviossa ja ohittaa rajoittamaton keskustelu ja muutos, joka on yleensä sallittu. Toisin kuin tavallinen lakiesitys, sovintolakiehdotus voidaan hyväksyä vain 51 senaattorin puolesta. Säännöt rajoittavat keskustelun 20 tuntiin, rajoittavat tarkistuksia ja estävät vähemmistön väärinkäytöksiä. Sovittelulain käynnistämiseksi kongressin on annettava samanaikainen budjettipäätös ja täsmäytysohjeet yhdelle tai useammalle valiokunnalle, jotta ne voivat muuttaa menoja, veroja tai velkarajoja koskevaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, mikä saa aikaan halutun parannuksen hallituksen finanssiasemassa.
Täsmäytyslaskentaprosessin alkuperäinen tarkoitus oli yhdistää useiden valiokuntien tulokset yhdeksi lakiesitykseksi ja nopeuttaa sen hyväksymistä. Täsmäytyslaskujen on koskettava liittovaltion budjettikohtia, kuten veroja, menoja ja velkarajaa. Kun valiokunnat ovat laatineet konkreettisia ehdotuksia sovitteluohjeiden mukaisesti, senaatin budjettivaliokunta pakkaa yksittäiset laskut yhteen lakiehdotukseen. Senaatin budjettikomitea tarkistaa laskut, joita käytettiin jokaisen lakiesityksen tekemiseen, mutta sillä ei ole oikeutta muuttaa perustavanlaatuisia laskuja niin kauan kuin valiokunta noudatti täsmäytysohjeita. Kun budjettivaliokunta on pakannut laskut uudelleen yhdeksi jättimäiseksi laskuksi, se “raportoidaan” senaatin kerrokselle sovittelua varten.
Täsmäytysprosessi eroaa tavanomaisesta toimintamenettelystä. Lopullinen määräaika äänestyksestä lopullisesta kohtasta määräytyy keskustelutuntien rajoitetun määrän perusteella. Kaikkien lakiehdotusten on oltava todella merkityksellisiä lakiehdotuksessa käsitellyn asian kannalta. Esimerkiksi muutosta, joka velvoittaa kaikki amerikkalaiset ajamaan päänsä, ei voida ehdottaa lakiesitykseen, joka nostaa velkakattoa. Muutosten on läpäistävä kuusiportainen koe, jota kutsutaan Byrdin sääntönä, jotta ne voidaan hyväksyä sovittelun aikana.
Senaattori Robert Byrdin mukaan nimetty Byrd -sääntö hyväksyttiin vuonna 1985 määrittelemään vieraita ja siksi sovintoon sopimattomia säännöksiä. Varaus katsotaan vieraaksi, jos se ei muuta menoja tai tuloja. Menojen ja tulojen muutosten on oltava merkittäviä eivätkä pelkästään satunnaisia varauksen muihin osiin. Esimerkiksi ehdotettu muutos, joka nostaa veroja ja luo myös uuden muotipoliisin sääntelyviraston, katsottaisiin alijäämän pienentämistä koskevan lain ulkopuolelle. Jos varaus lisää menoja tai vähentää tuloja, sen on kuuluttava komitean sovitteluohjeen ja toimivallan piiriin.
Täsmäytyslaskun muutokset eivät voi suositella muutoksia Byrd -säännön mukaiseen sosiaaliturvaan. Säännökset, jotka lisäävät alijäämää tilikausiksi sovintotoimenpiteen ulkopuolelle, ovat myös vieraita. Jos senaattori väittää, että määräys rikkoo Byrdin sääntöä, senaatin parlamentaariset säännöt koskevat tätä työjärjestystä. Kun säännös rikkoo jotakin Byrdin säännön kuudesta näkökohdasta parlamentin jäsenen mielestä, se poistetaan ilman äänestystä. Ainoa tapa, jolla määräys pysyy esityksessä, on 60 tai useamman senaattorin äänestäminen Byrdin säännön luopumisesta.
Ydinvaihtoehto, jota usein sekoitetaan sovintomenettelyyn, on erilainen taktiikka reagoida filibusteriin tai muuhun viivästysstrategiaan. Senaattori luo työjärjestyspuheenvuoron viittaamalla perustuslaillisiin olosuhteisiin, jotka vaativat välittömän äänestyksen käsittelystä senaatissa. Senaatin puheenjohtaja johtaa parlamentaarisen päätöksen senaattorin työjärjestyksestä. Filibusterin kannattaja voi valittaa tuomiosta, minkä jälkeen filibusterin vastustaja jättää valituksen ja pakottaa äänestämään päätöksestä. Päätös yksinkertaisen enemmistön myönteisestä äänestyksestä keskeyttää keskustelun ja saa senaatin äänestämään käsiteltävästä olennaisesta asiasta.