Spontaani paraneminen tapahtuu yleensä silloin, kun potilas, jonka katsotaan olevan kaikkien lääketieteellisten keinojen ulkopuolella, toipuu täysin ja täydellisesti tavalla, jota useimmat lääkärit voivat kuvata vain ihmeelliseksi. On ollut monia dokumentoituja tapauksia spontaanista paranemisesta potilailla, jotka kamppailevat terminaalisen syövän ja muiden vakavien, parantumattomien sairauksien kanssa. Lääkärit eivät täysin ymmärrä, mikä aiheuttaa spontaanin paranemisen, mutta he uskovat, että sillä voi olla jotain tekemistä potilaan psyykkisen ja henkisen tilan kanssa. Potilaat, jotka kokevat lopullisen sairauden spontaanin remission, ovat usein potilaita, joilla on syvä henkinen käytäntö. Monet lääkärit uskovat, että myös näillä potilailla on taipumus jakaa syvä päättäväisyys toipua, vaikka lääketiede on julistanut kaikki vaihtoehdot loppuun.
Monet lääkärit ovat kehittäneet teorian, jonka mukaan todellinen paraneminen ulottuu kehon fyysisen alueen ulkopuolelle. Tutkimukset näyttävät viittaavan siihen, että voimakkaat negatiiviset tunteet, kuten suru, voivat vaikuttaa negatiivisesti immuunijärjestelmään ja vahingoittaa terveyttä. Jotkut lääkärit ovat huomauttaneet, että nykyinen lääketieteellinen malli, joka keskittyy lähinnä fyysisen kehon hoitoon lääkkeillä ja terapialla, saattaa puuttua joistakin kokonaisvaltaisista keskeisistä komponenteista, jotka ovat olennainen osa aiempia lääketieteellisiä perinteitä.
Tutkimukset ja anekdoottiset todisteet näyttävät viittaavan siihen, että parantuminen ei perustu pelkästään fysioterapioihin vaan myös psykologiseen ja henkiseen terveyteen. Potilaat, jotka ovat kokeneet spontaanin paranemisen, kokevat usein itsensä henkisesti yhdistyneeksi kosmisella voimalla, jota joskus kuvataan yleismaailmalliseksi mieliksi. Jotkut potilaat saattavat ymmärtää tämän yleismaailmallisen mielen olevan jumaluus, mutta erityisiä uskonnollisia vakaumuksia ei pidetä tarpeellisina spontaanin parantumisen saavuttamiseksi. Lääkärit epäilevät, että tärkeintä on, että potilaat, jotka saavat spontaanin remission, tuntevat olevansa kokonaisuuksia, jotka ovat yhteydessä suurempaan, universaaliseen kokonaisuuteen.
Potilaat, jotka kokevat spontaanin remission terminaalista tai parantumattomasta tilasta, osoittavat usein suuria määriä rohkeutta, toivoa, optimismia ja uskoa. Jotkut lääkärit ovat huomanneet, että potilaat, jotka kieltäytyvät hyväksymästä lääketieteen päätöstä ja jatkavat toipumista, vaikka lääkärit ovat luovuttaneet, näyttävät todennäköisemmin toipuvan spontaanisti. Nämä potilaat ottavat usein todennäköisemmin aktiivisen roolin omassa toipumisessaan muodostaen vahvat suhteet lääkäreihin ja muihin terveydenhuollon ammattilaisiin ja etsivät tukea perheiltä, ystäviltä ja muilta potilailta. He voivat etsiä ja kokeilla epätavallisia hoitovaihtoehtoja tai tehdä suuria muutoksia elämään parhaan mahdollisen ympäristön parantamiseksi. Spontaanin paranemisen kokeneiden potilaiden uskotaan pystyvän selviytymään vakavamman sairauden surusta, jolloin he voivat omaksua rauhallisen asenteen, joka auttaa parantamaan immuunivastetta.