Stolon on erikoistunut kasvien varsi, jota kasvi käyttää levittääkseen itseään. Nämä varret kykenevät orastamaan tuottamaan emokasvin klooneja, jolloin ne voivat kolonisoida maaperän poikasiensa kanssa. Yksi klassisimmista esimerkeistä löytyy mansikasta, joka käyttää tätä lisääntymismenetelmää erittäin tehokkaasti. Monet ruohot myös asuttavat alueita tällä tavalla, samoin kuin jotkut vesikasvit.
Stolonit näyttävät hieman erilaisilta kuin tavalliset varret, ja niillä on tyypillisesti erottuva solmu, jossa uusi kasvu voi kehittyä. Ne kulkevat yleensä vaakatasossa, ja ne voivat sijaita maanpinnan ylä- tai alapuolella riippuen kyseessä olevasta kasvilajista. Joissakin tapauksissa nämä varret kasvavat pystyssä ja myöhemmin taipuvat tai kaatuvat alas, jotta solmut voivat joutua kosketuksiin maan kanssa, jotta kasvi voi silmuttua ja tuottaa jälkeläisiä.
Kehittyvä klooni perustuu aluksi ravinnoksi emokasviin. Ajan myötä kasvi juurtuu ja tulee itsenäiseksi, joten se ei enää vaadi ravintoa. Se voi myös jakaa omia stoloneja, mikä lisää kasvien pesäkkeen kokoa. Erikoisvarret voivat nopeasti peittää maan, muodostaa tiheän maton nuorista kasveista ja poistaa kilpailun.
Näitä ainutlaatuisia varret kutsutaan joskus “juoksijoiksi”, koska ne kulkevat maata pitkin. Joissakin tapauksissa niiden kehitys on toivottavaa, ja puutarhurit voivat olla iloisia nähdessään niiden ilmestyvän. Muissa tapauksissa nämä kasvut voivat kuitenkin olla ongelma, etenkin invasiivisten kasvien tapauksessa, koska ne vaikeuttavat kasvin täydellistä hävittämistä puutarhasta. Jos jätät edes yhden näytteen paikalleen, kasvi voi levitä ja peittää maan uudelleen.
Yksi haittapuoli luottaa stoloneihin kasvien lisäyksessä on, että koska kasvit ovat alkuperäisen kasvin klooneja, ne ovat kaikki alttiita samoille ongelmille. Jos emokasvi on esimerkiksi alttiita tietylle taudille tai infektiolle, myös kaikki tällä tavalla tuotetut kasvit ovat samoja, mikä tarkoittaa, että kasvi voidaan pyyhkiä nopeasti pois. Tästä syystä puutarhureiden on hyvä kasvattaa useita erilaisia emokasveja ja ottaa säännöllisesti käyttöön uusia kasveja, jotta geneettinen monimuotoisuus säilyisi korkealla ja estetään halutun sadon tai koristekasvin menettäminen.