Subjektiivinen havainto on tapa, jolla yksilö suhtautuu fyysiseen maailmaan omien aivojensa ja aistijärjestelmiensä perusteella. Jokaisella yksilöllä on aivot, aistijärjestelmät ja kognitiiviset rakenteet, jotka eroavat kaikkien muiden hallussa olevista. Sellaisenaan ei voida lopullisesti sanoa, että hän kuulee tai näkee täsmälleen sen, mitä muut ihmiset kuulevat tai näkevät. Subjektiivisen käsityksen ongelma on erittäin tärkeä filosofiassa, aivotieteessä ja psykologiassa, ja se on merkittävä este tieteellisten havaintojen lopullisen objektiivisuuden vahvistamiselle. Käsitystä voidaan jakaa vain viestinnän kautta, eikä ole olemassa sellaista viestintämuotoa, joka voisi täydellisesti ilmaista yhden henkilön käsityksen toiselle.
Yleisesti keskusteltu esimerkki subjektiivisesta havainnosta on kysymys siitä, näkeekö jokainen ihminen värin samalla tavalla vai ei. Monet ihmiset, jopa lapset, ymmärtävät jossain vaiheessa, että olematta toisen mielessä, he eivät voi tietää, näkevätkö muut ihmiset saman ”keltaisen” kuin he. Valon aallot, jotka saavuttavat jokaisen ihmisen silmät, ovat samat, mutta ei voi tietää, käsittelevätkö silmät ja aivot valoaaltoja täsmälleen samalla tavalla. Käsityksillä, joita kahdella eri ihmisellä on maailmasta, voi olla hienovaraisia eroja tai ne voivat vaihdella dramaattisesti. Havainnon subjektiivinen luonne tekee mahdottomaksi tietää lopullisesti.
Joillekin subjektiivinen käsitys on yksinkertaisesti mielenkiintoinen pohdittava asia, mutta se on erittäin tärkeä tieteelle. Monet tieteelliset kokeet perustuvat havaintoihin, ja ei-määrälliset havainnot perustuvat yleensä havaintoon. Havainto ei kuitenkaan tarjoa puhdasta esitystä fyysisestä maailmasta, koska aistien syöttö kulkee havainto-, neurologisten ja kognitiivisten suodattimien läpi. Ei voi edes tietää varmasti, että yhden ihmisen suodatettu näkemys maailmasta on sama kuin toisen. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten tiede voi väittää esittävänsä objektiivisia havaintoja maailmasta, kun nämä havainnot perustuvat subjektiiviseen havaintoon.
Kautta historian monet filosofit ovat pohtineet ja kirjoittaneet subjektiivisesta havainnosta. Jotkut väittävät, että vaikka ihmiset eivät voi tuntea suoraan fyysistä maailmaa, ihmisen käsitys riittää järkevään keskusteluun ja tutkimiseen havaitusta maailmasta. Toiset ottavat sen äärimmilleen ja väittävät, ettei objektiivista ulkoista maailmaa ole olemassa – tai ainakin, että ulkoinen maailma on täysin tuntematon ja että sen tutkiminen ja ymmärtäminen on täysin turhaa.